Vankila

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Tekijän luvalla alkukielestä suomentanut
Iisakki Lattu
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1905.
Sensuurin hyväksymä, Helsingissä 14. p. kesäkuuta 1905 .
… Päivä oli kostean kylmä. Synkät harmaat liikkumattomat pilvet peittivät taivaan, hienoina pisaroina lankesi sade hiljakseen maan pinnalle kietoen kaupungin kadut ohueeseen värähtelevän himmeään sumuverkkoon…
Likaisen märkää katukäytävää ja kylmää hohtavien kosteitten kivitalojen seinävierustaa pitkin kulki hitaasti eteenpäin vahvan poliisiketjun ympäröimänä yhteen sullottu taaja ihmisjoukko kumpaakin sukupuolta. Kulkueen kohdalla tuntui ilma aivan kuin aaltoilevan kansajoukon synnyttämien epäselvien äänien humusta.
Harmaita huolestuneita kasvoja, lujaan puristettuja leukapieliä, synkkiä alasluotuja katseita, joitakuita hajamielisesti hymyileviä, toisia jotka sukevalla leikkipuheella koettavat peittää kovasti loukattua raskasta ja masentunutta voimattomuutensa tuntoa. Aika ajoin kuuluu suuttumuksen tukahdettuja huutoja, mutta ne kajahtavat himmeän epävarmasti, ikäänkuin ihminen ei olisi selvillä siitä — onko nyt juuri sopiva hetki ryhtyä äänekkääseen vastustavaan mielenosoitukseen tai olisiko se ehkä jo liian myöhäistä. —
Poliisien väsyneet kasvot näyttävät huolestuneilta ja suuttuneilta, ainoastaan muutamat heistä seisovat välinpitämättömän jäykkinä ikäänkuin puuäijät ja hienot vesipisarat kiiltävät heidän lakeillaan sekä viikseillään. Mutta kattojen yläpuolia riippuu raskaana harmaa, kylmää kosteutta itseensä imenyt uhkaava taivas lisäten puolestaan vitkaan putoilevilla isoilla märillä lumihöytäleillään tuossa taistelutta voitetussa kansajoukossa jo muutenkin synkän surulliseksi käynyttä mielialaa.
— Aja heidät pihaan! — kiljasi joku käheällä äänellä.
Poliisit alkoivat röyhkeästi työntää masennettua märkää ihmisjoukkoa halkopihan portista sisään. Syntyi kova ahdinko. Ihmiset työntäytyivät kuin lampaat toinen toisensa kylkeen yhä ahtaammalle ja vyöryivät mustana virtana pihalle. Heidän harmistuneet huutonsa kaikuivat yhä kovemmin ja hermostuneemmin; joukosta kuului vihaisia itkun sekaisia kirpeitä ja kimakoita naisääniä…