Eri uria

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä, G. W. Edlund, 1904.
Esipuhe. 1. Tulevaisuussuunnitelmia. 2. Marian koti. 3. Eeditin koti. 4. Ragnhildin koti. 5. Tanssijaisissa. 6. Kansakoulunopettaja. 7. Sairasvuoteen ääressä. 8. Hannan koti. 9. Amyn koti. 10. Ompelijan luona. 11. Suuri juhla. 12. Köyhän lapsen onni. 13. Liinan koti. 14. Ensi askel. 15. Velvollisuus ja taipumus. 16. Mitä on minun tekeminen? 17. Jälleen turvatonna. 18. Kirjailija. 19. Otteita erään nuoren rouvan päiväkirjasta. 20. Sananen Jennystä. 21. Kukkanen kuihtuu. 22. Ragnhildin päätös. 23. Uusi koti. 24. Pelastuksen enkeli. 25. Serkku Oskari. 26. Perheneuvottelu. 27. Rauhala. 28. Alice. 29. Pimeitä päiviä. 30. Vapaa. 31. Hannan paratiisi. 32. Diakonissa. 33. Janne Johnsonin suurin suru. 34. Taiturin työ. 35. Mitä pieni Jenny on toimittanut. 36. Miltä tuntuu, kun mailma kääntää selkänsä. 37. Jennyn onni. 38. Ahkeruus kovankin onnen voittaa. 39. Maria. 40. Erilaisia tulevaisuudenaikeita.
Esipuhe.
Kun tämä kirja näin monen vuoden perästä jälleen ilmestyy ja tällä kertaa suomalaiselle lukijakunnalle, saattaa monikin varsinkin nuoren väen joukossa ihmetellen kysyä, miksi moisia vanhanaikaisia tarinoita vielä henkiin herätetään. Se on totta, kirja on vanhanaikainen monessa suhteessa; mutta ei taida olla haitaksikaan lukea ajasta, jolloin niin moni kohta naisen asemassa oli aivan toisin kuin meidän päivinä. On peräti tavallista, ettei nuoriso ymmärrä, miksi äidit tai vanhemmat menettelevät niin tai näin. Ne nuoret tytöt, jotka nyt huokailevat koulunkäynnin raskautta, eivät kukaties voi käsittää sitä tiedonjanoa, joka asui monenkin vanhemman sukupolven nuoren naisen sydämmessä. Ne nuoret naiset, jotka nyt elävät omaa itsenäistä elämäänsä, joilla on oma palkka ja joltinenkin vapaus valita työalansa, ajattelevat ani harvoin, kuinka riippuvaisia naiset ennen olivat, ilman rahan penniä, tuomitut olemaan kotiopettajattarina tai emännöitsijöinä, oli heillä siihen halua tai ei. Niiden, jotka nyt ovat tilaisuudessa käymään keitto- tai käsityökoulua, ei tarvitse kestää niitä koettelemuksia, jotka katkeroittivat monen nuoren rouvan avioliiton ensi vuodet. Ei kaiketi myöskään enää pakoteta tai houkutella ketään nuorta tyttöä naimisiin miehelle, jota kohtaan hän ei ainoastaan ole kylmä, vaan tuntee suorastaan inhoa. Niitä naisia, jotka silloin kärsivät olosuhteiden painosta, saa nykyinen polvi kiittää monista oikeuksistaan ja etuuksistaan, joita se tuskin ymmärtää kyllin korkeaksi arvostaa, koska niiden omistaminen on aivan luonnollinen asia. Vanhempi polvi on tehnyt työtä nuorten hyväksi. Aika on näyttävä, voivatko ne, jotka nyt ovat nuoria, jättää jälkeensä elämäntyön, joka 40-, 50:n vuoden perästä on parantanut naisen asemaa samassa määrässä kuin viimeisten 4-, 5:n vuosikymmenen työ on tehnyt. Elämän ihanimpia tehtäviä on tehdä työtä ihmiskunnan jalostamiseksi ja onneksi ja jättää jälkeensä jotakin parempaa kuin minkä olemme vastaan ottaneet.