Pohjavirtoja: Romaani

Produced by Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1911.
Eero Jokapäiväisyyden poluilta Alppien maassa Kun tiet yhtyivät
Tohtorin talon ruokasalissa kävi lakkaamaton puheen porina. Nuorin lapsista leikki lattialla pienen, naapuritalosta vieraisille tulleen toverin kanssa, vanhemmat lukivat läksyjään, mikä ääneen, mikä puoliääneen.
Eero, vanhin kotona olevista lapsista, istui erillään muista huoneen perällä, suuressa, vanhanaikuisessa keinutuolissa, kirjat polvellaan. Ikkunan luona, pienen pöydän ympärillä lukivat kansakoulua käyvät lapset läksyjään. Heitä oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Ville, vanhin heistä, istui kahdeksanvuotiaan Yrjön vieressä ja joka kerralta, kun Yrjön sisälukuharjoitus kävi liian äänekkääksi tuuppasi Ville häntä saappaan korolla sääreen. »Älähän», äännähti silloin Yrjö ja siirtyi etäämmälle veljestä. Mutta tuuppaus teki tehtävänsä. Luku kävi isoksi aikaa hiljaisemmaksi, kunnes voima ja vauhti taas vähitellen kiihtyi, aiheuttaen lopulta uuden tuuppauksen.
Villen ja Yrjön välillä ijässä olevat pikku tytöt istuivat pöydän toisella puolella, milloin äänettöminä lukien, milloin hiljaa keskenään supisten.
Ulkona oli pilkkosen pimeä. Silloin tällöin ikkunoita vastaan singahtavista, märistä hiutaleistä päättäen satoi siellä lumiräntää. Tuuli tuntui käyvän puuskittain. Väliin se vaikeni, sitte yritti taas entistä vihaisemmin. Nurkan ohi pyyhkäistessään se aina ulvahti pitkään ja haikeasti.
Huoneessa olevista sitä eivät kuitenkaan muut huomanneet kuin tohtorinna ja Eero. Tohtorinna huokasi silloin aina väsyneesti ja raskaasti. Eero sitävastoin ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota siihen mitä kuuli. Hän vain luki.
Kun tuuli levähti eikä huoneessa kuulunut muuta kuin lukevien ja leikkivien lasten ääniä, saattoi tohtorinna viereisestä huoneesta eroittaa miehensä askeleet. Sitte hän kuuli tohtorin asettuvan tuoliinsa, kuuli paperin rapinaa kuin sanomalehtiä olisi käännelty ja pari kertaa lusikan kilahduksen lasin laitaa vastaan.