Veripunainen ruusu: Kertomuksia Italiasta

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kertomuksia Italiasta
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1921.
Antonio Salernin leski Kotiin Päiväkirjan lehtiä Kaksi rinnakkaistarinaa Ruusu
Hän on jo vanha — olennoltaan vielä vanhempi kuin vuosiltaan. Katse on samea, astunta tapailevaa. Samoin on hänen ajatuksensakin samea, tapaileva, hetkittäin selvä, hetkittäin harhaanjohtuva. Hän ei tiedä milloin hän tähän olotilaan joutui, ja yhtä vähän hän tietää, milloin se loppuu. Monesti hänestä tuntuu siltä kuin hän ikänsä olisi istunut — ja aina tulisi istumaan näillä kirkonportailla leipäänsä kerjäämässä.
Joskus vain — kun jokin ulkonainen seikka antaa aihetta siihen — nousee kuin rannattoman ulapan takaa kangastus entisyydestä. Hän muistaa, että hänkin kerran oli nuori, eli, iloitsi ja — ja — —
Sillä kohdalla sekaantuvat ajatukset tavallisesti uudelleen. Entisyys ja nykyhetki sotkeutuvat toisiinsa kuin langat sekavassa vyyhdessä ja kangastus häviää. Hän on jälleen vain yksi Italian monista, vanhoista, puolisokeista kerjäläiseukoista.
Hänen elintapansa ovat hyvin säännölliset ja päivä on toisensa kaltainen. Syötyään aamiaisensa — tavallisesti vain hiukan kuivaa leipää — lähtee hän kulkemaan kapeaa, pahallelöyhkäävää katua kirkonportaille, jossa hänellä en tapana istua. Katu on hänestä usein kuin sakean sumun peitossa. Mutta muut aistimukset auttavat hänen heikkoa näköään. Hän kuulee, että katua lakaistaan. Jalka sattuu pehmeään läjään ja hän arvaa, että siinä on yhtä ja toista siitä, mitä edellisen päivän varrella oli kadulle kerääntynyt. Hajuaistimus sanoo hänelle, että siinä on appelsiinin kuoria, pahalta löyhkäävää lihaa, kalan päitä ja katulikaa. — Tuulenhenki käy läpi kadun ja hän tietää, että se löyhyttelee ikkunoista kuivamaan ripustettua pyykkiä. — Äkkiä rusahtaa kastanjan kuori rikki hänen jalkansa alla ja hän siristää silmiään nähdäkseen, asettaako katu ehkä jotain vaarallisiakin kompastuskiviä hänen tielleen.
Viimein hän on perillä. Varovaisesti tunnustellen hän nousee kirkon portaita. Tekisi mieli kohta lyykähtää istumaan tutulle istumasijalle. Hän on väsynyt jo päivän alkaessa. Mutta hän ei saa eikä tahdo laiminlyödä aamuhartauttaan. Hän työntää ovensuulla riippuvan raskaan peiton syrjään ja astuu kirkkoon.