Salapoliisijuttu sekin y.m. kertomuksia
Kirj.
Suomentanut
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1907.
Salapoliisijuttu sekin. Kullankaivaja kertoo. Lääke vilustumista vastaan. Kuoleman sinetti. Sanomalehtimiehenä Tennesseessä.
Salapoliisijuttu sekin.
Ensimmäinen osa.
Ei pidä koskaan tehdä pahaa
kun ihmiset näkevät.
Ensimmäinen näytös tapahtuu maalla, Virginiassa; aika 1880. Siellä
on vietetty häät. Kaunis, jotenkin varaton nuori mies on nainut
rikkaanlaisen nuoren tytön — on rakastuttu ensi silmäyksellä ja
vietetty kiireiset häät, häät, joita tytön isä, leskimies, kovin
vastusteli.
Sulhanen, Jakob Fuller, on 26 vuoden ikäinen mies, vanhaa
arvossapidettyä perhettä, joka Jaakko kuninkaan karkottamana on paennut
pois Englannista — niin kertovat ihmiset. Morsian on 9-vuotias ja
kaunis. Hän on vilkas, kiivas, runollinen, äärettömän ylpeä ylhäisestä
suvustaan ja intohimoisesti rakastunut nuoreen aviomieheensä. Siksi
uhmaili hän isänsä kieltoa vastaan, kärsi hänen nuhteensa, kuunteli
ääneti hänen varoittavia ennustuksiaan ja lähti hänen kodistaan ilman
siunausta, onnellisena, kun siten sai osottaa rakkautensa runsaan
määrän.
Mutta hääpäivän jälkeisenä aamuna tapahtui hänelle surullinen yllätys. Hänen miehensä työnsi hänen hyväilevän kätensä syrjään ja virkkoi:
— Istu. Minulla on sinulle jotakin sanottavaa. Rakastin sinua,
ennenkuin pyysin isältäsi kättäsi. Hänen kieltoaan en valita, — sen
olisin aina kestänyt. Mutta se, minkä hän sinulle minusta on sanonut,
se minua sapetti. Elä virka mitään, tiedän hyvin mitä hän on sinulle
sanonut, olen kuullut sen luotettavasta lähteestä. Hän lausui m.m.,
että minun luonteeni muka kuvastuu kasvoistani, että olen petturi,
silmäinpalvelija ja pelkuri sekä raaka, sydämmetön ihminen. Hän sanoi
kasvojani valkoisen orjuuden merkkileimaksi . Jokainen muu minun
sijassani olisi mennyt hänen luokseen ja ampunut hänet. Niin aijoin jo
minäkin tehdä, mutta silloin syntyi minussa parempi ajatus: minun pitää
häpäistä hänet, särkeä hänen sydämmensä, tappaa hänet tuuma tuumalta.
Mitenkäkö sen teen? Sen saat nähdä siitä tavasta, miten kohtelen sinua,
joka olet hänen epäjumalansa. Menin naimisiin sinun kanssasi ja sitten,
— maltahan, saathan nähdä!