Villihanhet

Kirj.
Martha Ostensoe
Tekijättären luvalla suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä, Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö, 1926.
Sitä ei sanottu suoraan, mutta perhe odotti Caleb Garea. Myöskin Lind Archer odotti, uusi koulunopettajatar, joka oli saapunut myöhään iltapäivällä Yellow Postista Indian postivaunussa ja oli kai hyvin nälissään. Amelia Gare, Calebin vaimo, joka hääri keittiössä, ikäänkuin kaikki ei olisi ollut vielä valmista, ei voinut salata levottomuuttansa. Judith ja Charlie olivat olleet lypsyllä ja pistäytyivät vähänväliä keittiössä ja lähtivät taas ulos ilman minkäänlaista asiata. Martin, joka oli hidas ja kömpelö, oli puhdistanut koko tallin niin perinpohjin, ettei se ollut lainkaan entisensä näköinen. Ellen, Martinin kaksoissisar, soitti harmoniota, mutta näytti unohtaneen kaikkein tavallisimmatkin ohjelmakappaleensa. Ellen soitti varsin kauniisti korvakuulon mukaan.
Opettajatar istui ääneti matalassa, punaisella sametilla päällystetyssä keinutuolissa kuunnellen tuolin narinaa sen keinuessa edestakaisin. Hän ajatteli hiukan pelokkaana niitä epämääräisiä arvosteluja, joita hän oli kuullut edellisenä päivänä Yellow Postissa Garen perheestä. Hän muisteli myös yhä lisääntyvällä vastenmielisyydellä, miten John Tobacco, postinkuljettaja, oli murahdellut halveksivasti hänen kysyessään, millaiseksi olo Caleb Garen talossa voisikaan hänelle muodostua. Nyt nariseva keinutuoli karkotti nälän hänen mielestään. Tuntui siltä kuin tuoli olisi narissut: »Caleb! Caleb! Caleb!» Se ei erikoisesti huvittanut opettajatarta.
Nyt ulko-ovi aukeni. Judith tuli taas huoneeseen. Lind Archer näki hänet hämärässä lyhdyn valossa, joka riippui keittiön oven pielessä. Hän oli suuri ja roteva vartaloltaan, rinta oli korkea ja leveä kuin pojalla; hänen hiuksensa olivat kiharat ja mustat ja loistivat päälaella sinertävinä; hänen pitkien ja kapeitten silmiensä ilme oli tällä hetkellä synkkä; hänen huulensa olivat paksut ja suupielet riippuivat alas. Hänellä oli yllään pellavaiset työhousut ja paksu takki, ja hän seisoi vankasti jaloillaan, ikäänkuin hän olisi ollut valmis ottamaan iskun vastaan tai itse iskemään.