Valkoisia kanervakukkia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Mathilda Roos
Suomensi Aune Krohn
Helsingissä 1908, Raittiuden Ystävät. Raittiuskansan Kirjapaino Osakeyhtiö.
Anna Roosille pienten ja sorrettujen lämminsydämiselle puoltajalle omistaa tämän kirjan hänen sisarensa.
Mi naisenvienoa ihmisessä, on vapahdus maailman ja tulosoitto veljestymisen valtakunnan.
v. Heidenstam .
Aivan ylhäällä, missä kuusimetsä loppuu, levittää kanervakangas vuoren laelle hienokukkaisen jättiläismattonsa. Kanervaa, kanervaa, pelkkää kanervaa, niin kauas kuin silmä kantaa; pehmoisin aaltoviivoin se vyörtää laineitaan eteenpäin — heleänpunaisena, sinipunervana, ruskeahkona — aina taivaan rannoille saakka, missä taivas ja maa sulauvat toisiinsa.
Hiljaisuus ja yksinäisyys ovat siellä valtiaina, varsinkin yön saapuessa, auringon vaipuessa, pimeän pudistaessa yltään avaran vaippansa nummen verhoksi ja tähtien tuikkiessa taivaan tummalta holvikatolta.
Tarina kertoo, että kauan sitten entisaikoina vaelsi illalla poikki nummen muuan nainen, joka sydämensä kätkössä kantoi rakkauden ja surun raskasta salaisuutta. Ja mihin hänen kyynelensä nummelle valahtivat, sieltä haihtui punaväri, ja kanerva kalpeni valkoiseksi — valkoiseksi kuin suuren surun riemu ja suuren rakkauden tuska.
Vielä nytkin ovat kyynelten jäljet tallella; etäällä poljetuista poluista pistää vielä kanervakankaasta näkyviin pieniä valkoisia mättäitä — aivan kuin lumpeita punahohtoisilla laineilla.