Aatetoverit

Sosiaalinen romaani
Kirj.
Suomentanut
Juho Ahava
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1909
Niin kauvan kuin vielä on kaksi ihmistä, joiden ulkonainen asema on erilainen, niin kauvan tulevat myös Kain ja Abel olemaan.
Gustav, sinä jäät —
Ja minä sanon sinulle, Wilhelm, en ikipäivinä! Sinä olet päässyt hyvinvointiin, olet rakentanut oman pesäsi, mutta minä olen iäti jäänyt retkaleeksi. Silloin on parempi, että vetäydyn tieheni, ennenkuin minulle käy ero vaikeammaksi kuin tänään.
Ja mihin tahdot mennä, mikä on päämääräsi?
Puhuteltu vaikeni tuokion, vaivuttaen katseensa lattiaan. Hänen rinnastaan pääsi huokaus, sitte vastasi hän hiljaa:
Jumala sen tiennee, en minä. Kenties sinne missä minunlaiseni ovat: halveksitut ja kurjat, joilla ei ole vaimoa eikä lapsia, ei isää eikä äitiä, ei sisaria eikä veljiä, joilla ei ole kotia, ei isänmaata eivätkä saa mistään tointa. Ja kaikki vain siksi, että heillä on sydäntä rinnassaan köyhyyden kärsimyksiä kohtaan ja he tahtovat nälkäisille hankkia riittävän leivän. Sentähden, jää hyvästi — en saa häiritä elämäsi rauhaa.
Puhuja koetti irrottaa kätensä toisen kädestä, mutta tämä ei sitä hellittänyt, vaan sanoi uudelleen: