Vaihteissa

Veturinkuljettajan romaani
Kirj.
Oulussa, Pohjolan Kustannus Osake-Yhtiö, 1921.
Ratapihan poikki tuli mies raskain, verkkaisin askelin. Hän oli tavattoman tanakkarakenteinen, leveä- ja vähän kumaraharteinen, arvioilta viidenkymmenen miehiä. Leveä leuka oli rintaan painuneena, ikäänkuin sille olisi ollut aivan välttämätöntä saada jostakin vahva tukikohta ja lakki oli syvällä päässä. Kädessään oli hänellä tuohinen eväsvasu, kontin tapaan tehty.
Nyt pysähtyi hän tallitien vaihteessa ja katsoa tuijotti eteensä tiehen. Vaihteen kielirauta ei ollut kai hänen mielestään sopivasti, koskapa hän katsoi sitä ison aikaa, jopa potkaisikin ja kävi kääntämässä kahvasta, katsoi jälleen ja murahti jotakin, josta oli mahdoton saada mitään selkoa. Vihdoin saapui hän veturitallille ja kävi varmuuden vuoksi katsomassa ilmoitustaululla olevaa varikonpäällikön kirjoittamaa työjärjestystä, olisiko siihen tehty mitään matkaa koskevia muutoksia. Tällä kertaa ei ollut, mutta hänen katseensa pysähtyi nimeen, joka oli kirjoitettu hänen nimensä jälkeen, ja nyt hän murisi parikin kertaa köntiessään pilttuusta toiseen. Viimein hän pysähtyi veturin 375:n luokse ja katsoi sitä etupäästä takapäähän moneen kertaan sellaisin silmäyksin, jotka tavallisesti panivat siivoojapojat huonolle tuulelle, ja niin pelottavalta hän näytti nytkin, etteivät he uskaltaneet häntä edes tervehtiäkään, vaan katsoivat parhaimmaksi kaikessa hiljaisuudessa vetäytyä pois.
Nyt kohosi hän hyttiin, tehden siellä tavanmukaiset työt täsmällisesti ja aina samassa järjestyksessä kuin jo vuosia taaksepäin. Eväskonttinsa hän asetti määrätylle paikalle, veti suuren kahvipullon taskustaan ja pani sen lämpenemään kattilan rintalevyn hyllylle vesilasin hanan taakse, otti hytin katolta jousi-istuimet ja asetti ne paikoilleen — kaikki tiesivät, ettei kukaan muu saanut niitä asettaa. Sen jälkeen tutki hän jokaisen kattilan varustimen hytin puolella, jokaisen tivistyksen, tutki tarkkaan, saattaen tuijottaa yhteen paikkaan hellittämättä, oikein minuuttikaupalla, vaikka siinä ei näkynyt tavalliselle silmälle mitään erikoista. Siitä siirtyivät silmät toiseen kohtaan pään hievahtamatta. Tällä tavalla hän tutki jokaisen osan, asettui sitten äskeistäkin hiljaisemmaksi, aivan kuin olisi henkeään pidättäen kuunnellut veden rauhallista kiehumista täyspaineisessa kattilassa. Hetken kuluttua otti hän pienen vasaran ja vaihtoavaimen sekä läksi alas. Siellä tarkasti hän jokaisen koneenosan yhtä huolellisesti.