Carinus: Historiallinen novelli

Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen novelli
Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1875.
Keisarien aikakautena kilpaeli Roman ympäristö komeudessa ja loistavuudessa itse pääkaupungin kanssa.
Nämät ylevät patricit, joitten useain tulot nousivat kahdeksaan, yhdeksään miljonaan saakka, olivat usein siinä ikävässä tilassa, että heidän täytyi Romaa karttaa; kyllästys, loukattu turhamielisyys, yhteisen kansan ja praetorianien kapinat, mutta enimmästi keisarien epäluulo pakoitti heitä luopumaan maailman kaupungista ja muuttamaan maakartanoihinsa.
Mesembrius tietysti, jos hänen läsnä-ollessaan Glyceriasta puhuttiin, ei ollut ainoastaan sokea, vaan vieläpä kuurokin. Hänen huulillensa ei milloinkaan tullut tämä nimi.
Hänen nuorempi tyttärensä oli Sofronia, joka aina oleskeli vanhan herran luona maakartanossa; hän oli kaunis ja sievä neito, jolle Kreikan kolme jumalatarta näytti sulonsa lainaksi antaneen: Venus vartalonsa hempeyden, Juno kasvojensa ihanuuden, Psykä mielensä kainouden.
Mutta Sofronia ei ollut kuitenkaan aivan paljon sitoutunut kiitollisuuteen pakanallisia jumalattaria kohtaan; läheisyydessä, meren rannalla asui viisas Eusebius, eräs apostolien jälkeläinen; tuo kaunis nuori nainen oli jo kauan aikaa käynyt salaisessa kokouspaikassa, jossa tämä pyhä mies saarnasi Kristuksen uskolaisille oppia ainoasta Jumalasta, joka elää hengessä ja totuudessa.
Vanha Mesembrius hyvin tiesi, että hänen lempityttärensä oli uuden opin salainen suosija, eikä hän sitä paheksinut, vaikk'ei antanut tyttären itse tietää, että hän siitä mitään aavisti.
Sillä aikaa tuli Romasta ylpeitä patriciläisiä nuorukaisia, joita kauniin neidon maine houkutteli. Niistä jokainen toivoi saavansa hänen sydämensä ja hänen miljonansa. Mesembrius otti heidät sydämellisesti vastaan, laittoi heidän kunniaksensa suuret pidot, joissa tarjottiin sadan vuoden vanhaa viiniä; nuorukaiset eivät tarvinneet paljon vuotavaa tulta, ennenkuin päihtyivät; viimeisen pikarin kallistettuaan näytti jokainen itsensä semmoiseksi, kuin hän todellakin oli, jutellen sydämensä salaisimpia haluja.