Teodor Dalnoki

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Mauri Jokai
Suomentanut Unto.
Otto Andersin, Pori, 1902.
Otto Andersin'in kirjapainossa.
Mitä asiaa olivat sitte nuo kunnioitettavat herrat semmoisella innolla ja niin kiihkoisasti riidellen käsitelleet? Sen saamme seuraavassa tietää aivan yksinkertaisella tavalla.
Koko neuvottelun ajan on oppilas Johannes istunut kyyryisissään uuninloukossa, sillä hänellä oli velvollisuutena lämmittää refektoriota sillä viikolla. Sinne oli hän selvästi kuullut joka sanan. Kun sitte arvoisat isät kokouksen päätyttyä menivät koppeihinsa, hiipi hänkin varovasti esiin piilopaikastaan ja sipsutti kuulumattomin askelin keittiöön.
Kyökkimestari ei ollut saapuvilla. Tuossa tilavassa rakennuksessa ei niinmuodoin tällä kertaa ollut muita asukkaita kuin ainoastaan oppilas Samuel. Tämä istua kökötti lattialla seisovan suuren saavin laidalla. Oppilas Johannes oli pitkä ja laiha, oppilas Samuel sitävastoin lyhyt ja paksu. Toisen yllä oli levätti, toista verhosi pitkä kaapu; molemmat likaiset ja rikkinäiset, ikäänkuin esimerkillisesti todeksi vahvistaen tuota vanhaa, kultaista sananlaskua: Koulupoika näyttää siroimmalta rikkinäisessä puvussa.
Saavissa oli kaikellaisia kyökkitaiteen mestariluomien jäännöksiä, jotka siihen päivittäin koottiin. Sitte vietiin koko herkut porsasten juhlapäivällisten avustamiseksi. Vienti oli molempain äskenmainittujen oppilasten jokapäiväisenä tehtävänä. He toimittivat sen pitkän, saavin korvissa olevien reikien läpi pistetyn tangon avulla siten, että sitä kumpikin päästään olkapäillään kannatti.
Kun oppilas Johannes huomasi, ettei kyökkimestari ollut saapuvilla, hyökkäsi hän ahneesti saavin kimppuun ja alkoi sen sisältöä innokkaasti kaivella. Hän löysikin sieltä muutamia makupaloja, jotka näyttivät olevan ylösottamisen arvoisia, kuten leivänsyrjiä, omenan jätteitä, juustonkuorta, vihanneksia y.m. Nämä tavarat osasi hän erinomaisella näppäryydellä käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, nimittäin oman ruumiinsa ravitsemiseksi.