O. A. Hainari

Muistelmia
Kirj.
Helsingissä, Kansanvalistusseura, 1917.
Katsellessani O.A. Hainarin elämää tuntuu minusta siltä, että harvoin ihmisen kehityksessä, mielipiteiden muodostumisessa ja harrastusten heräämisessä ja kasvamisessa saattaa huomata niin suuren selvyyden ja johdonmukaisuuden. Minusta tuntuu siltä kuin alku- ja lisävaikuttimet näihin olisivat päivän selvänä edessäni. Hänen tekonsa ja mielipiteensä eivät johtuneet satunnaisista vaikutelmista, ne perustuivat kauvas taaksepäin, olivat johdonmukainen tulos monista elämän varrella sattuneista sisäisistä ja ulkonaisista seikoista. O.A. Hainari olikin sen vuoksi harvinaisen ehyt luonne. Hän oli karakteeri, luonne, sanan kauneimmassa merkityksessä.
Kerron tähän vaan yhden esimerkin. Kansallisen innostuksen valtaamana hän monien muiden kanssa muutti Forsström nimensä suomalaiseksi. Oli aivan luonnollista, että hänen piti ottaa Hainari nimekseen. Rakkaus tuohon Hainari-nimeen ulottui hänen koulupoika-ajoilleen. Hänen äitinsä isä oli Hainarin vänrikki K. Polviander, yksi Runebergin Vänrikki Stooleja , Hainarin nuoruudenihailun esine. Mikäpä nimi oli luonnollisempi kuin Hainari, johon liittyi tuhannet voimakkaat tunteet siltä ajalta, jolloin tunteet olivat lämpimimmillään, ja johon nimeen hänellä oli täysi oikeus.
Toiselta puolen elämän tapahtumat tekivät Hainariin hyvin syvän ja tavallisesti pysyväisen vaikutuksen. Vuosien kuluessa sattui monesti, että joku tapaus, joku kirja, milloin mikin teki häneen ja meihin muihin syvän vaikutuksen. Sen sattuessa saattoi monikin puhua siitä paljon, valitella, keskustella, mutta Hainarin se johti tositoimeen.
Vielä mainitsen yhden läpikäyvän piirteen Hainarin luonteesta, ennenkuin yksityiskohtaisemmin alan hänestä kertoa. Hän aina ihaili jotakuta tai joitakuita. Ainakin niin kauvan kuin minä hänet tunsin. Jos voisin palauttaa mieleen eri ajoilta nämä hänen ihailunsa esineet, niin varmaan jo saisi elävän kuvan hänen harrastuksistaan ja elämästään.