Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta

Oli pimeä yö. Kylmä henkäys kävi idästä, mutta se ei ollut siksi voimakas, että se olisi häirinnyt ratsumies Peter Halketin nuotiovalkean leimua, se vain sai sen hiljalleen värähtelemään. Peter Halket istui yksin sen ääressä kallion törmällä.
Ympärillä oli pilkkosen pimeä. Ei näkynyt tähteäkään mustalla taivaankannella hänen päänsä päällä.
Hän oli matkustanut kymmenkunnan miehen seurassa viemään maissi- ja riisivaroja läheisimpään leiriin. Hänet oli lähetetty vakoilemaan matalalle kukkulasarjalle ja siellä hän oli eksynyt. Kello kahdeksasta aamulla hän oli kuljeskellut pitkässä ruohikossa, rautakivikallioiden ja vaivaispensaitten välissä löytämättä mitään muuta jälkeä ihmisasutuksesta kuin jäännöksiä palaneesta kafferi-leiristä ja maahan poljetun, viljelemättömäksi jätetyn viljavainion, jossa kuukausi sitten Chartered Companyn joukot olivat hävittäneet alkuasukaskylän.
Kolme kertaa sinä päivänä hän oli huomaavinaan palanneensa juuri samaan paikkaan, josta hän oli lähtenyt. Eikä hän tahtonut hyvin pitkällekään vaeltaa, sillä hän tiesi että hänen toverinsa palaisivat hakemaan häntä sinne, missä hänet oli viimeksi nähty, kun he illalla leirissä huomaisivat että häntä ei kuulunut.
Ratsumies Peter Halket oli hyvin väsynyt. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä eikä ollut paljoa maistellut pienestä viinapullostakaan povitaskussaan, sillä hän ei tiennyt, koska hän sen jälleen saisi täytetyksi.
Yön lähestyessä hän päätti laatia lepopaikkansa pienen kallion törmälle, joka oli hiukan erillään muista kallioista. Sinne ei kukaan helposti pääsisi hänen huomaamattaan. Hän ei peljännyt kovin paljon alkuasukkaita. Heidän leirinsä oli hävitetty ja heidän majansa poltettu kolmenkymmenen peninkulman piirissä, ja itse he olivat paenneet, mutta hän pelkäsi hiukan jalopeuroja, joita hän ei ollut koskaan nähnyt, mutta joista hän oli kuullut, ja jotka saattoivat piileskellä pitkässä ruohikossa ja pensaikossa kallion juurella. Ja sitten hän hämärästi pelkäsi jotain, ei oikein tiennyt mitä, odotellessaan ensimäistä pitkää yötänsä yksinäisyydessä kentällä.