Tupa Uudentalon veräjällä

Produced by Tapio Riikonen
Kertonut
Suomennos.
Tampere, Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa, 1882. Emil Hagelberg'in kustannuksella.
Aivan niin, juuri tässä pienen Kivi- ja Harmaasaaren välillä ajoi rovasti vainaja vaimoneen lapsineen sulaan — (knak, jää ritisee) noh, eteenpäin nyt, Polle — noh! ei mitään hätää, mutta tunnin kuluttua en enää ajaisi tätä tietä, silloin tässä jo on railo.
Onko toki säädyllistä viedä matkustajaa tämmöistä tietä? kysyi turkkiin puetettu herra, joka kyyristyneenä istui reessä, onko vaan säädyllistä? Minä teen muistutuksen seuraavan kestikievarin päiväkirjaan.
Oh, ei hätää mitään — heissaa Polle — ojennapas koipiasi, heposeni! Saan sanoa herralle, että kun minä uskallan panna eläimeni alttiiksi, niin ei herrankaan tarvitse pelätä — (knak!) jää vähän ritisee, mutta se on ilmanmuutteen tähden — muuten, niin juuri tässä upposi rovasti vainaja. Jää ei ole koskaan tällä kohden oikeen vahvaa, sillä tässä on virtainen paikka, mutta nyt on ollut kovat pakkaset.
Matkustaja vaikeni ajatellen: olkoon menneeksi. Pian oli tuo vaarallinen paikka kuljettuna ja Polle sai taas mennä lönköttää tavallista kulkuaan; hevosen kaulassa oleva kellokin soi taas vanhalla yksitoikkoisella tavallaan.
Näkeekö herra tuolla kauempana pimeää mäntymetsää kohden siintävän ikäänkuin saaren, jossa on lehdettömiä koivuja ja suuri tammi, joka viittaa saaren itäistä puolta kohden?
Näen.
Sitä sanotaan Ulpukansaareksi.
Vai niin.