Vanhanpojan huomioita

Kirj.
Onni W. Arima
Helsingissä, suomalainen kustannus Oy Kansa, 1907.
Kun Heikki Heinonen oli v.t. Vapunpäivänä. Urheilua. »Vahti». »Kesälaitumella». Susi lammasten vaatteissa. Mätäkuulla. Erehdys. Arvostelu. Ensimmäinen laukaukseni. Sedän vierailu.
N:n lääninhallituksen virkamiesten keskuudessa vallitsi eräänä aamuna toukokuun lopulla suuri mielenjännitys. Korpelan vanha nimismies oli kesäkuukausiksi anonut virkavapautta, kuten hänen tapansa viime vuosina oli ollut, ja kussakin kanslistissa ja »ylimääräisessä» kyti salainen toivo päästä tuonne Korpelan lihapatojen ääreen. Viransijaisuutta siellä pidettiin nimittäin oikeana onnenpotkauksena, sillä piiri oli — nimismiehen kannalta katsottuna — »hyvä», s.o. kansa oli köyhää ja ulosottoja sattui tuhkatiheään. Kun sen lisäksi nimismies, »vanha Lauriini» tavallisesti säästi paljon työtä, mutta samalla myöskin paljon tuloja sijaisillensa, saattoi kesän kuluessa aika lailla paikkailla rappeutuneita raha-asioitansa, varsinkin kun ei ollut tilaisuutta kantaa kolikoltansa kapakkaan eikä tehdä niistä tiliä neljän kuninkaan kirjassa — mikä muuten oli hyvin yleistä herrojen kanslistien keskuudessa.
Niin, siinä istui nyt pöytäinsä ääressä puolitusinaa nuoria miehiä pureskellen kyniänsä ja odottavasti silmäillen »kaikkein pyhimpään», kuvernöörin huoneeseen päin, jonne lääninsihteeri äsken oli mennyt. Pian ilmestyisi hän tuohon kynnykselle ja käskisi jonkun heistä kuvernöörin pulleille. Mutta kenenkä?
Kanslistit odotellessaan puhelivat puoliääneen keskenään, ja kukin koetti tovereilleen vakuuttaa, ettei häntä lainkaan haluttanut lähteä tuonne ikävään Korpelaan, jossa ei saanut edes »skruuvi»-pöytää kokoon, ja jossa ruokaryypykseen parhaimmassa tapauksessa sai takavarikkoon otettua, sikunalta haisevaa »patakukkoa». Pikku Pekka Lampinen, joka juuri salavihkaa oli kääntänyt kalvostimensa, niin että puhtaampi puoli tuli ulospäin, vakuutti kieltäytyvänsä koko toimesta, jos sitä hänelle tarjottaisiin. Tälle vakuutukselle toiset epäilevästi hymähtivät ja pilkallinen bassoääni kuului murahtavan: »Kyllä kai!»