Vankilasta ja Siperiasta

Kirj.
O. Relander
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1918.
Keskisuomalaisen kirjapaino, Jyväskylä.
Alkulause. Viipurin lääninvankilassa Pietarin Peresilnaja-vankilassa. Rautatiematka halki Venäjän Siperian arolla Irkutsk Tchita Siperian ilmasto ja luonto Siperian asutus Karkoitetut Sotavangit Siperian edistysmahdollisuudet Kun vallankumous tuli Tchitahan Kotimatka
Teokseni ei yritäkään antaa mitään objektiivisia tietoja, se on vain
subjektiivinen esitys siitä mitä olen kokenut ja nähnyt ja ensi kädessä
muilta kuullut. Kaksi ensimäistä lukua on kirjoitettu Irkutskissa,
seuraavat kaksi Tchitassa, muut Suomessa matkalla tekemieni
päiväkirjamuistiinpanojen mukaan.
Sortavalassa 24 p:nä lokakuuta 1918.
Yöllä marraskuun 26 päivää vastaan 1916 satuin virumaan valveilla
vuoteellani ja mietiskelin, mitä minun oli puhuttava lukukauden
lopettajaistilaisuudessa syyslukukauden päättyessä. Minä arvelin ottaa
aiheeksi kuinka ne raskaat olot, joissa elimme, jotka painoivat meidän
maatamme ja koko maailmaa, kävisivät keveämmiksi ja selviäisivätkin,
jos ihmisillä olisi hyvää tahtoa.
Aamulla soi telefooni, kysytään olenko kotona. Ennenkuin olin ehtinyt
tulla telefooniin, oli kysyjä poistunut. Sentraalissa muistivat
kumminkin, mistä oli soitettu — poliisikamarista. Kysyjät olivat
sieltäkin jo poistuneet, oli ollut komisarjuksia ja konstaappeleja.
Tarkemmin arvailematta laittauduin valmiiksi. Kohta soikin ovikello.
Sisään tulee komisarjus von Gross kahden siviilipukuisen miehen
saattamana ja ilmoittaa, että hän kuvernöörin käskystä on tullut
vangitsemaan minut, ja että minun on otettava vaatteita ja rahaa
mukaan, sillä mahdollisesti on edessä pitempikin matka Venäjälle.
Sen enempiä tutkimuksia, kuulusteluja, kyselyjä, selityksiä tai
syytöksiä ei pidetty eikä tehty nyt, ei aikaisemmin eikä myöhemminkään.
Neljä kuukautta aikaisemmin oli kyllä santarmieversti Petin tehnyt
minulle yhden ainoan kysymyksen, joka koski minua itseäni: Olinko muka
erottaessani seminaarista erään oppilaan sanonut, että jos Suomi
joutuisi Saksan alle, sillä olisi paljon parempi olla kuin Venäjän
alla. Siihen minä vastasin, että enhän minä ole niin äärettömän typerä,
että minä sellaisessa tilaisuudessa menisin sellaista sanomaan.
Petinkin yhtyi siihen ja merkitsi, että ei ole sanonut. Siinä oli
kaikki. Vaimolleni oli kuvernööri Pfaler myöhemmin sanonut, että minä
olin regeringsfientlig — hallitukselle vihamielinen. Arvattavasti
syitä oli useitakin, mutta ovatko ne minulle viaksi luettavat, sen
arvostelkoot muut.