Pieniä kertomuksia

Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1893.
Miisu. Kuin kihloissa. Kullervon ero. Raukka. Pikku Aaro. Muukalaista verta. He olivat lapsia. Junankulettaja. Seitsemän kirjettä. Elna. Kylmä yö. Rouvan paketti. Kevätpäivä Penttisen talossa. Eerikki. Junnu Juntunen. Maksettu asia.
Miisu.
Miisu leikitteli kahden poikansa kanssa pihamaalla. Kuusi poikasta oli alkujaan ollut, vaan neljä oli surmattu, ennen kuin olivat ehtineet omin silminsä nähdä päivän valoakaan.
Kuumasti paistoi päivä ja herttaisen lämmin oli ilma. Niin oli Miisullakin väri, että suu auki täytyi tuhuttaa, vaikka oli valinnut tiheän pensaikon juuren olinpaikakseen.
Pihasalla ei ollut kotona muita kuin puolisokea ruotuvaivainen, vanha mummo, jota vilutauti vaivasi. Hän oli sen tähden valinnut lämpimimmän paikan ollakseen. Tuvan perässä puolipäivän puolella oli vanha höyläpenkki, ja sen päälle oli hän vetäytynyt kyttyrään maata kyhnöttämään, sarkatakkiin kääriyneenä. Siihen päivä paistoi täydeltä terältään tuvan seinää vasten ja oli synnyttänyt tukehduttavan lämpövirran, joka seinän sivua väreili ylös. Kärpäsiä, suuria ja mustan kiiltäviä, siinä lenteli ja surisi. Ne lentelivät mummonkin ympärillä ja purivat hänen sarkanutun alta esiin pistävää laihaa kättään.
Tavan takaa kävi Miisu huoneissa etsimässä ihmisiä. Pojat seurasivat kintereillä ja naukuivat ja vikisivät. Vaan ei näkynyt huoneissa ketään. Kaikki olivat niityllä, sillä nyt oli mainio luokopäivä.
Keksipä Miisu vanhan ruotilaisen höyläpenkillä. Siinä se yhtenä käärynä kuin viluinen koiran penikka yhä makasi, tietämättä mitään tästä maailmasta. Ei edes liikahtanut, kun Miisu hyppäsi päälle, naukui, kehräsi ja puski päällään. Ja pienet pojat maassa naukuivat mukana ja kurkottelivat itseään. Miisu puski ja ystävällisesti hieroi päällään mummon kovaan käteen ja oikoi kynsiään, vaan mummo ei hievahtanutkaan. Ei auttanut mikään. Mummo makasi liikkumatonna ja tunteetonna kuin kuollut.
Miisu hyppäsi alas ja meni poikineen pensaikon juurelle takaisin.