Napaseudun yössä: Romaani Huippuvuorilta

Produced by Tapio Riikonen
Romaani Huippuvuorilta
Kirj.
Suomennos
Helsingissä, G. W. Edlundin Kustannusosakeyhtiö, 1917.
I. Pohjoista kohti. II. Satumaa. III. Sumu. IV. Haaksirikko. V. Agardb Bay. VI. Minä olen upseerin tytär . VII. Viimeinen keino. VIII. Pohjoismyrsky tulee. IX. Ottamkovin majassa. X. Huippuvuorten koira. XI. Pimeys tulee. XII. Revontulien loisteessa. XIII. Napamaiden ritaristo. XIV. Pitkä yö. XV. Odottamaton vieras. XVI. Valojuova. XVII. Lähtö majasta. XVIII. René Marmontin viimeinen keksintö. XIX. Sassen-laakson jumalat. XX. Viimeinen päivämarssi. XXI. Pyyntimiesten luona. XXII. Erämaan peto. XXIII. Temppelitunturin varjossa. XXIV. Langaton sähkölennätinasema.
16 1/2 solmun vauhdilla höyrysi Hampurin—Australian linjan komea matkailijahöyrylaiva Victoria pohjoista kohti.
Jäämeren harmaalla ja kiiltävällä pinnalla vyöryivät pitkät mainingit levollisesti pohjoiseen päin. Joka suunnalla näkyi ainoastaan merta. Kauimpana taivaanrannalla seisoi aurinko liikkumattomana meren kynnyksellä ja lähetti valkeita sädekeihäitään, keveitä kuin aavistus, valoisaan sydänyöhön.
Kuin mahtava, kalpea kultainen kilpi, ripustettu hämärän reunalle, loisti siellä kaukana Pohjolan kesäyön ihmeellinen aurinko…
Suurella matkailijahöyryllä oli ollut vilkas päivä. Sen 400 matkustajaa oli tervehtinyt Karhusaarta, Jäämeren ensimäistä arktista edelläkävijää, iloisella juhlalla, jonka lopuksi pantiin toimeen tanssiaiset tilavalla kävelykannella. Kapteeni Strohmann oli pienessä puheessa muistuttanut niistä kahdesta rohkeasta miehestä, jotka ensimäisinä olivat jalallaan astuneet tälle epäystävälliselle saarelle. Wilhelm Barents ja Jacob Heemskirk olivat miehiä, jotka kulkivat suoraan läpi jään ja tulen. Ja kirjava kansainvälinen seura, joka luuli olevansa jossakin suhteessa kaikkien aikojen löytöretkeilijäin kaltainen, joi monta maljaa Bären Eiland'in (Karhusaaren) kunniaksi ensimäisten myrskylintujen kiertäessä laivaa lepattelevin siivin.