Paholaisen silmä

Kirj.
Øvre Richter-Frich
Suoment. W. F. I.
Porissa,
Otto Andersin'in kustannusliike,
1924.
Tapahtuipa kerran — ja samoin on tapahtunut usein — että kolme
pohjoismaista taiteilijaa löi tuumansa tukkoon Parisissa ja elosteli
kolme päivää yhteen menoon. Raudanlujalla johdonmukaisuudella he
kaatoivat sisäänsä suuret määrät hyvää ja huonoa väkiviinaa. He
häiritsivät aamukahviloita, tappelivat pika-ajurien kanssa ja tuottivat
vaivaa poliisikonstaapeleille Sacré-Coeurista aina Belfortin leijonaan
saakka. Mutta he putosivat aina jaloillensa. Niin tekevät pohjoismaiset
matkailijat aina — elleivät jonkun erityisesti katalan onnettomuuden
vuoksi joudu tutkimaan poliisivankilaa.
Kolmantena päivänä viiden ajoissa he syystä tai toisesta menivät Café
de la Régenceen. He olivat harvasanaisia, juhlallisia ja humalasta
jäykistyneitä. Näytti siltä, kuin he eivät voisi välttää kohtaloaan.
Katsomatta oikealle tai vasemmalle syöksyivät he suoraapäätä sen
shakkipöydän luo, jossa Napoleon I aikoinaan pelasi. He istuutuivat,
järjestivät pelinappulat ja aloittivat pelin miettiväisen näköisinä.
Totiset herrat herättivät suurta huomiota. Arveltiin heidän olevan
hyvin eteviä shakinpelaajia, koska olivat uskaltautuneet luutnantti
Bonaparten rauhoitetun pöydän ääreen. Oliko siinä ehkä Tarrasch tai
kerrassaan itse Lasker?
Joukko innokkaita katselijoita kokoontui pöydän ääreen. Heitä
katseltiin hämmästyneinä. Tässä oli ilmeisesti kysymyksessä aivan
uusia järjestelmiä. Pelin alku oli jotakin ainutlaatuista shakkipelin
historiassa. Kumpikaan ei luovaillut eikä väistynyt askeltakaan.
Molemmat pelaajat teurastivat toistensa pelinappuloita, niin että sitä
oli ilo katsella. Talonpojat, hevoset, juoksijat ja tornit kaatuivat,
ja kuningattaret poistettiin mitä rauhallisimmin.
Katselijain silmät kävivät lautasen suuruisiksi, kun kaksi
viimeistä talonpoikaa teki itsemurhan ja kuninkaat kaikessa
majesteetillisuudessaan kahden seisoivat taistelutantereella.
Innostunut joukko veti helpotuksen huokauksen. Hauska peli!…