Ei rahallakaan: Kertomus

Kirj.
P. N. Polevoi
Suom.
Emil Mannstén
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1902.
Erään Moskova-joelle antavan umpikadun varrella, lähellä vanhanaikuista
kirkkoa heleän-vihreine kupoolineen ja avoimine, valkoisine
kivitapulineen, oli sijansa saanut uhkea, avara ja korealaitteinen
kauppiaantalo. Ylhäältä alas asti öljyvärillä maalattuna tähtää se
kokonaisine peiliruutuineen umpikadulle, tiheiden sireeni-, orjanruusu-
ja kuusamapensasten takaa, ympäröitynä vahvalla harkkorautaisella
ristikkoaidalla. Uusimman koulun nerokas arkkitehti, joka ei ollut
kaihtanut keinoja taloa rakentaessaan, oli suunnitelmansa
toimeenpanossa turvautunut jos jommoisiinkin mielijohteisiin: katon
maalannut ruudukkaiseksi valkoisella ja punaisella värillä, ja kahteen
kohti asettanut jonkinlaisia yliskamareita tahi vahtitornin tapaisia,
joissa oli terävähuippuiset katot ja koristelippuja, ja talon ympäri
kulkevan karniisin tehnyt silatuista kaakeleista, ja lakkakaton
paraatiportaitten päällä taivuttanut tynnyrin kuosiin, ja
ulkoparvekkeet kyhännyt vahtitornien rintakäytävien tapaan — sanalla
sanoen, koettanut tarkasti noudattaa vallalla olevaa venäläistä
rakennustapaa… Mutta sopii sanoa, että kaikki hänen puuhansa olivat
melkein kuin hukkaan heitettyä työtä. Avara kaksikerroksinen talo
häipyi kokonaan, hupeni aivan mitättömäksi ja huomaamattomaksi niitten
äärettömien kolmikerroksisten aittojen ja varastohuoneiden, makasiinien
ja kellariholvien rinnalla, jotka kolmittaisena kivivarustuksena
ympäröivät sitä kolmelta taholta ja ikäänkuin painoivat sitä
mahdottomalla suuruudellaan ja jykevällä rakenteellaan. Jo ensi
silmäyksellä noihin korkeihin, jyrkästi viettäviin kattoihin, noihin
tanakkoihin rautaoviin puudanpainavine lukkoineen, noihin paksuihin
ikkunaristikkoihin, — jokainen heti saattoi kuvailla mielessään, että
noissa varastohuoneissa oli useammankin miljoonan ruplan arvosta
tavaroita kasattuna; ja sitä arvelua vahvisti täydellisesti ainainen
liike, joka varhaisesta aamusta iltaan asti vallitsi varastohuoneiden
lähettyvillä. Kymmenittäin kuorma-ajureita ajoi lakkaamatta solakadulta
kujanpuoleisesta portista varastopihaan, milloin ottaen, milloin
purkaen makasiinien edustalla tynnyreitä, mattoja, laatikkoja, säkkejä
ja pakkoja, ja pitkin päivää jyristen raskailla pyörillä umpikadun
kivitystä vasten. Satojen äänien sorina ei koko päivänä hetkeksikään
tauvonnut varastohuoneitten välissä, ja tuon sorinan keskeltä
erottautuivat muita selvemmin kauppapalvelijain äänet, jotka ehtimiseen
kiitivät makasiineista konttoriin ja takasin, milloin avaimia, milloin
kuormakirjoja, milloin itse isännän suullisia käskyjä lennättäen.
Mainitsimme isännän. — Semjon Silytsh Gwozdilin oli kuuluisa
moskovalainen kauppias ja arvoltaan kauppaneuvos.