Kaksi vankia: Novelli

Novelli
Kirj.
Suomentanut H. T.
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1907.
Raitiovaunusta, joka kuljetti matkustajia rautatie-asemalta Kolmen
kypärän ravintolaan, poistui yksi ainoa henkilö. Vain hetkiseksi
näyttäytyi eteisessä lihava yliviinuri, joka tänään oli puettu komeaan
juhlapukuun ja heitti nopean, ihmistuntevan silmäyksen matkustajaan.
Mutta kun hän huomasi, että tulokas, joka matkalaukku käsivarrella
jäi kynnykselle ääneti ja nähtävästi neuvottomana seisomaan, ei ollut
mikään nuori, kaunis eikä komea nainen, huusi hän veltosti esiin
vetelehtivälle rengille jonkun huoneen numeron ja nousi sitten,
oikaisten valkoista kaulahuiviansa, arvokkaasti jälleen rappusia.
Tämä vähemmän kohtelias vastaanotto ei jäänyt yksinäiseltä naiselta
huomaamatta. Jonkunlaisella äänen terävyydellä hän senvuoksi käski
rengin noutaa matkalaukun vaunuista ja viedä sen johonkin huoneeseen,
jossa olisi hiljaista, eikä liian kuuma. (Oli näet sydänkesä).
Häntä nimittäin vaivasi unettomuus, ja hän olisi ehkä pakoitettu
jäämään tänne viikon ajaksi. Sitten nainen itse otti päivänvarjon ja
hattulippaan ja kulki, odottamatta opastajaa, rappusia kohti.
Tilavassa eteisessä oli pimeätä ja kylmää. Oli sentähden vaikeata,
tullessa kirkkaasta auringonpaisteesta, erottaa askelmia, ja vielä
lisäksi oli lattialla kaikenlaatuisia esineitä, jotka tekivät askeleet
epävarmoiksi. Vasta sillä askelmalla, joka sai valoa pihanpuoleisesta
ikkunasta, matkustaja huomasi, että rappusille oli siroteltu kukkia ja
vihreitä lehviä.
Häitäkö talossa vietetään? kysyi hän rengiltä, joka nyt käveli
hänen jälessään kantaen laukkua. Hän melkein jo voi tämän
viininvärisistä kasvoista ja sunnuntaitakista, jota tämäkin käytti
huolimatta arkipäivästä, arvata vastauksen. Kutka täällä sitten ovat
naimahommissa? hän jatkoi jotakin sanoakseen, vaikka hän itse asiassa
oli vallan välinpitämätön kuulemaan pari vierasta nimeä.
Mies selitti palvelusintoisesti, että nämä olivat komeat naimiskaupat;
kaupungin rikkaimman kauppiaan tytär menee naimisiin oikeuspresidentin
pojan kanssa. Tämä on hauska nuori mies, joka tosin on hieman
huikentelevasi elänyt, mutta nyt hän on tullut järkeväksi, eikä hänen
tarvitse enää pelätä velkojensa painoa. Komea avioliitto tosiaankin
neiti, ja hyvin loistavat häät. Samppanjapulloja ei ole edes edeltäpäin
laskettukaan, kuten itarain pikkuvirkamiesten on tapana. Niistä on
sulhanen pitänyt huolta. Ja hienoa samppanjaa, neiti, parasta lajia.