Trevison koru-ompelijatar

Kirj.
Saksankielestä Suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1913.
Trevison koru-ompelijatar. Kuolleen järven rannalla.
Trevison koru-ompelijatar.
Satoi jo kolmatta päivää ja puutarhatiet ja metsäpolut maakartanon ympärillä olivat muuttuneet puroiksi. Ensimäisenä ja toisena päivänä oli siellä oleva seura koettanut parhaansa mukaan ylläpitää hyvää tuultaan, ja suuressa viisi-ikkunaisessa salissa, jonka edustalla oleanderit kukoistivat, kimpoili pilapuheita, kohisi naurua ja sateli sukkelia viittauksia yhtä lakkaamatta kuin sadepisarat ulkona tipahtelivat alas penkereelle. Mutta tänä kolmantena päivänä valtasi arkin arimpien asukkaiden mielet epäselvä aavistus siitä, että vedenpaisumus voisi kestää kauemmin kuin heidän hyvä tuulensa. Tosin ei kukaan uskaltanut rikkoa toispäiväistä yhteistä sopimusta, sitä nimittäin, että kaikki yhdessä kestäisivät tämän koettelemuksen eivätkä pakenisi huoneisiinsa antaakseen siellä täyden vallan pahalle tuulelleen. Mutta yleinen keskustelu, leikit, arvoittelut ja sukkeluudet olivat kaikki katkenneet kesken, kun professori, erinomainen ilmanennustaja, oli kertonut elohopean laskeutuneen vielä entistään alemmaksi ja sanonut, ettei ilmanmuutoksesta siis ollut vähintäkään tietoa. Hän oli hankkinut itselleen uuden ilmapuntarin ja tutki nyt vakavasti syytä siihen, miksi nuo molemmat profeetat eivät pitäneet aivan yhtä. Hänen rouvansa maalasi äänettömänä jo kuudetta lumpeenkukkaa harmaalle paperille; toisen pöydän ääressä asetti Helena rouva shakkinappulat pystyyn jo seitsemättä revanshi-peliä varten, huoneen nurkassa istui Anna rouva rintalapsensa kätkyen ääressä, huitoen viuhkallaan pois kärpäsiä ja samalla koettaen ratkaista arvoituksia ja charaadeja vanhasta kalenterista, joka oli hänen polvellaan. Nuori tohtori, joka pelasi Helena rouvan kanssa, tahtoi käyttää hyväkseen lomahetkeä kertoakseen erään alasaksalaisen kaskun, mutta hän keskeytti äkkiä puheensa muistaessaan, että hän jo eilen oli sen kertonut. Anna rouvan mies, seuraten vanhan Shandyn viisasta väitöstä, että on helpointa kestää sielun tuskia ja vaivoja ruumiin ollessa vaakasuorassa asennossa, oli heittäytynyt pitkin pituuttaan vanhalle nahkasohvalle ja puhalteli kosteaksi tulleesta sikarista sinisiä savurenkaita salin matalaa kattoa kohti.