Tuhlaajapoika

Kirj.
Suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1914.
Tuhlaajapoika.
Bernissä eli seitsemännentoista vuosisadan keskivaiheilla eräs
kunnioitettava rouva, Helena Amthor, erään rikkaan ja arvossapidetyn
porvarin ja raatimiehen leski, joka parhaassa iässään ja
kukoistuksessaan kaksitoistavuotisen avioliiton jälkeen oli jäänyt
yksin maailmaan kahden lapsensa kanssa. Siitä huolimatta hän oli
vastannut kieltävästi kaikkiin naimatarjouksiin, vieläpä kaikkein
edullisimpiin ja kunniakkaimpiinkin ja selittänyt, ettei hänellä
elämässä ollut enää muuta tehtävää kuin kasvattaa lapsistaan rehellisiä
ihmisiä. Mutta niinkuin usein sattuu, että liian suuri kiihko vaikuttaa
aivan päinvastoin kuin mitä on tarkoitettu, kävi tässäkin. Vanhin
lapsi, joka isän kuollessa oli yhdentoista-vuotias ja erittäin sukkela,
mutta itsepäinen poika, olisi pikemmin tarvinnut miehistä kuritusta
kuin hellän, liian myöntyvän äidin hoitoa, joka jumaloi tätä poikaansa
liian varhain kadottamansa miehen kuvana, hennomatta vähimmälläkään
tavalla vastustaa hänen useinkin yltiöpäisiä toiveitansa. Seurauksena
oli se, että nuori Andreas käyttäytyi sitä huonommin mitä vanhemmaksi
hän kasvoi ja palkitsi äitinsä mielettömän rakkauden tuottamalla
hänelle raskasta sydänsurua. Kun äiti huomasi erehdyksensä, oli jo
liian myöhäistä. Ei siinä pojan setien pyynnöt eikä nuhteet, eipä edes
kaupungin viranomaisten vakavat varoitukset eikä sakkorahat, joita hän
hurjan elämänsä vuoksi sai maksaa, voineet hillitä hänen villiintynyttä
luonnettansa, yhtä vähän kuin huolestuneen äidin kyyneleetkään. Ja
niinpä Helena rouva vihdoin suostui siihen, mikä hänen miehensä
kuoleman jälkeen tuotti hänelle kaikkein katkerinta surua, nimittäin
eroamaan pojastansa, sillä eräs Lausannessa asuva serkku, varakas
kauppias tarjoutui ottamaan hänet taloonsa toivoen, että toinen ilma
ja säännöllinen työ voisi vaikuttaa edullisesti isättömään poikaan.
Andreas, joka silloin juuri oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, läksi
kernaasti vanhasta syntymäkaupungistaan Lausanneen, toivoen serkkunsa
valvonnasta huolimatta saavansa viettää vapaampaa ja iloisempaa elämää.
Tuntematta sen suurempaa liikutusta hän jätti jäähyväiset äidilleen ja
kaksitoistavuotiaalle sisarelleen, Lisabethille ja tallensi melkoisen
matkakassansa huolellisemmin laukkuunsa kuin äidilliset varoitukset
sydämeensä. Tuskin oli puoli vuotta kulunut, kun Lausannesta tuli
tieto, että Andreas oli salaa karannut kaupungista jättäen jälkeensä
pelisaleihin ja kapakkoihin velkoja sekä vieden mukanaan suuremman
summan, joka hänen haltuunsa oli uskottu.