Muutaman työmiehen elämän-vaiheet eli Orjuus Ruotsissa

Produced by Tapio Riikonen
eli
Orjuus Ruotsissa
Kirj.
Porvoossa, G. L. Söderström'in kustannuksella. 1864.
Rakas lukijani! Tässä kirjaisessa tahdon jutella oman elämä-kertomukseni, ja niinmuodoin pitää minun aluksi mainita joitakuita äitivainaaltani saatuja tietoja syntymäperästäni ja niistä tapauksista, jotka kuuluvat lapsuuteni ensimmäisiin vuosiin.
Äitini oli urhollisen, Suomen sodassa 1809 kaatuneen, sotamiehen tytär. Hänen ainoa veljensä tuli isän siaan virkaan. Ei paljon aika kulunutkaan, ennenkuin enoni meni naimisiin ja otti sotamiehen töllin hallitaksensa, josta seurasi että äitini täytyi lähteä palvelemaan. Hän oli nyt yhdeksäntoista vanha ja muutoin kaunis ja iloinen nainen, rakastettu ja arvossa pidetty kaikilta, jotka tunsivat hänen siivon käytöksensä. Sen tähden pääsi hän palvelukseen rikkaan talonpojan tykö, jossa hän vähän ajan kuluttua tuli ystäväksi pojan kanssa. Siitä ystävyydestä sytty rakkaus, joka oli syy minun syntymiseeni ja niinmuodoin myös kaikkiin niihin kirkkaisiin ja synkeisiin päiviin, joita olen elänyt. Kuin isäntä sai tietää asian laadun, nousi talossa hirmuinen meteli. Äitini kutsui hän kahdenkesken puheillensa ja lupasi pyhästi, että jos hän tahtoisi pitää totuuden salaisena ja ottaa rengin, jota hän jo oli siitä puhutellut, miehekseen, niin hän antaisi heille hyvän töllin ja vielä rahojakin, tarpeellista omaan leipään rupeevaisille. Äitini oli kuitenkin liian rehellinen suostuaksensa semmoiseen neuvoon, jonka hän ylönkatsoi, vaikka isäni oli kyllä häpeämätöin sitä puolustamaan. Paljon keskusteltua, ajettiin äitini vihdoin viimein talosta pois ja kiellettiin siellä enään itseänsä näyttämästä.
Surun nuoli sydämessä ja hävyn puna poskilla, palasi hän veljensä tykö, joka otti hänen vastaan kirosanoilla, ehkä surkutellen sisarensa tilaa, jota hän koitti huojentaa niin paljon kuin voimansa myöden antoivat. Hänen vaimonsa oli myös ystävällinen ja surkutteli sydämmellisesti miehensä onnetonta sisarta, jonka hän mielellään otti vastaan vähäiseen mökkiinsä. Täällä synnyin minä kylmän-koleena syyspäivänä v. 1810. Eno otti toimittaaksensa minua kasteesen, jossa kuitenkin oli monta vastusta, sillä vaimonsa oli siinä tilassa kipee, eikä kukaan muu mielellään tahtonut olla sylikummina äpärälle. Hän kuulusteli monessa paikassa, vaan jokainen oli siinä tilassa estetty. Vihdoin viimein vihastui hän vähä, pisti minun nahkaseen reppuun ja kantoi itse minun pappilaan. Pruustinna oli niin hyväntahtoinen ja kantoi minun ristille, jossa pantiin Thore nimekseni äidinisän jälkeen, joka oli ollut oivallinen mies aikanaan, jota myös minustakin toivottiin.