Kenttä ja kasarmi

Kertomuksia Tasavallan Armeijasta
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1928.
Saksan jääkäri Joulu kasarmissa Maaseutugarnisonin päävartiossa Talvinen sotaretki Kostoa Sotilaallisen komeasti Sotavanhus Sairautta Herra luutnantti ja hänen lähettinsä Kertomus jänis-vainajasta Sotilasjunassa Vähän päiviä
Juna oli pysähtynyt hytkähdellen himmeänä elokuun iltana, ja jokunen matkustaja kurkotteli matkatavaransa hyllyiltä ja läksi, ja jokunen kiipesi asemalta vaunuun, pieneltä maaseutuasemalta. Pillit suorittivat asiaankuuluvat hihkaisut, veturi puhkui, ja kolisten ja huristen läksi juna vaeltamaan tarkkaan viitoitettua tietänsä.
Niinpä oli siitä junasta laskeutunut muuankin keskimittainen, hoikanlainen, pystyrunkoinen mies, jaloissa saappaat ja kädessä kookas, ruskea matkalaukku. Seisahteli, silmäili ympärilleen ja lähti viimein astumaan lävitse pienoisen, maalaillun kyläkunnan, ohi pikku kauppojen ja kahviloitten, pankin ja majatalon, astui hitaasti riiputellen laukkua, katsellen ympärilleen, kuten tekee se, jolle paikat ovat tutut entisiltä ajoilta ja jota huvittaa nähdä, mikä on muuttanut muotoaan, mikä säilynyt entisellään.
Sitten kylä jäi taakse ja kulkijan vauhti parani. Hän rutaisi aidasta seipään, pisti sen laukkunsa kädensijoihin ja kantoi sitä hartioillaan. Ilta yhä himmeni, elokuinen, tyyni ilta. Leppoisa hämärä täytti maantien, jonka molemmin puolin mäntyinen metsä tuskin kuuluvasti suhahteli, hengitteli. Sitten hän kääntyi siltäkin hiekkaiselta, kovapintaiselta tieltä kaitaisemmalle, ruohoiselle kärrytielle. Astui sitä aikansa, istahti, pyyhkieli hikeä ja sytytti savukkeen. Oli yö, lauhkea yö, pimeän kuhju, taivaslaelta pilkoitteli joku himmeä tähti tummien oksien lomitse.
Siitä oli kymmenkunta vuotta, niille vaihein, kun tämä mies oli lähtenyt näitten tummien metsien piiristä, pienestä kylästä tämän ruohoisen tien päästä. Oli torpparin poika, oli käynyt kansakoulunkin, mitä eivät niihin aikoihin vielä kaikki mökin pojat tehneet. Hänelle pystyttiin sekin kustantamaan, hyvänlaisesti elävän torpparin ainoalle lapselle. Oli luonnoltaan hieman haaveilevainen. Koulusta päästyäänkin luki vielä kaikenlaisia kirjoja, mietiskeli, enemmänkin kuin olisi ollut suotavaa siihen nähden, että hänestä piti kasvaa työmies, joka ei pelännyt rasittaa ruumistaan. Kirjoista häneen imeytyi kuvitelmia, jotka ajautuivat laajemmalle kuin tovereittensa ja yleensä ympäristönsä ihmisten. Luki Runebergia ja Topeliusta ja näki maan ja kansan kaunistettuna runon hohteella, haikeudella ja hentoudella. Kuntoa, oikeutta, urhoollisuutta — näki isänmaan, Suomen, ja tunsi että hänenkin täytyisi tehdä jotakin sen hyväksi, että se kukoistaisi ja tulisi voimalliseksi.