Tapaus sotilaan elämästä

Kirj.
Pierre Berton
Suomennos
Raumalla, Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön kirjapainossa, 1889.
Kenraali nukkuu päivällis-unta, mutta unensa on hyvin omituista laatua. Hän ei vastaa, kun häneltä jotakin kysytään; mutta hän kuulee kaikki mitä hänen ympärillänsä puhutaan; kun huoneessa olijain puhe loukkaa häntä, havahtuu hän, tulee äkkiä liikkeesen, kiivastuu, lakkaa kuorsaamasta, voidakseen riidellä ja saattaa jatkaa jupakkaansa sitten kokonaisen tunnin. Olin lyhyt aika sitten tullut käskyläis-upseeriksi tuon paksun, lyhytkaulaisen miehen luoksi enkä ollut juuri koskaan ajatellut häntä missään edullisessa valossa. Hänellä oli takanansa loistava sotilas-ura, mutta kerrottiin, että hän oli ollut kovin julma sodassa ja oli hänestä sanottu, ett'ei hän säästänyt sotamiehiään. Hän näytti vilpittömältä, mutta tuimalta käytöksessään, hän oli oikeutta noudattava, mutta ankara. Hän oli hiljainen ja harvapuheinen sekä saattoi viettää koko päivän tupakoiden, sanaakaan lausumatta. Hänen vanhoissa rehellisissä sotilaskasvoissansa ilmauntui vaan hidasmielisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Olin tullut jo niin pitkälle epäilyksissäni, että kysyin itseltäni, salaisiko tuo näennäinen mietiskeleminen todellakaan mitään ajatusta. Hehkuiko tulta tuon paksun tuhkan alla? — Elähdyttikö tuota lihaläjää mikään sielu? — Siitä sain tilaisuuden muodostaa mielipiteeni ensi kerralla, kun olin läsnä kenraalin äkillisesti havahtuessa siten, kuin äsken olen maininnut.
Sinä iltana nukkui hän tai näytti nukkuvan, kuten tavallisesti. Keskustelu kahvipöydän ääressä käsitteli sotilas-elämän hyviä puolia ja vaivaloisuuksia. En muista, kuka se oli, joka sanoi, että sotilas-ura oli jaloin kaikista, syystä että jok'ikinen kunnianhimo oli sotilaalle sallittu, sekä onnellisin, koska velvollisuus aina esiyntyy selvästi ja täysin ymmärrettävästi niinkuin määrätty käsky; sitä on helppo tuntea ja sitä voi empimättä tai katumatta totella, vaikka kuinkakin kova se toisinaan voi olla.
Kuka sen tyhmyyden virkkoi? huudahti kenraali, avaten silmänsä ja äkkiä asettautuen suoraan asentoon nojatuolissansa sekä kääntyen meidän puoleemme. Se on epäilemättä onnellinen mies, joka ei milloinkaan ole tuntenut mitään epäilystä sotilas-elämässänsä, ja jolle hänen velvollisuutensa, vaikkapa se olikin aivan selkeä hänen sielullensa, ei koskaan ole sitä täyttäessä tuntunut julmalta. Mitä minuun tulee, niin en ole sitä laatua. Usein, vallan usein on minun täytynyt kysyä itseltäni, mikä todellakin oli velvollisuuteni, ja kuinka kauas oikeuteni ulottui. Sotilas-urallani olen tehnyt tekoja, joita on pidetty sankaritöinä, mutta joita kuitenkin olen tehnyt vasta pitkän miettimisen jälkeen ja jotka olen murhemielin toimittanut. Niiden muisto katkeroittaa vielä mieltäni, koska en tänäänkään voisi sanoa, olenko tehnyt oikein vai väärin. Tahtoisinpa tietää, mitä te olisitte tehneet minun oloissani, sellaisessa tilaisuudessa, jossa kerran satuin olemaan ja josta nyt aion kertoa teille.