Voittoisa nainen

language: Finnish
Kirj.
Ranskan Akatemian palkitsema teos (Ève victorieuse)
96. ranskalaisesta painoksesta suomennettu
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.
Niin olkaa kuin lintu, mi istahtaa ja kun oksa on liian hento, sen tuntien sittenkin laulahtaa, kun varma on siiven lento. Vicor Hugo .
Amerikassa on tuskin sitä maailmannaista, jolla ei olisi jokin taideharrastus tai muu hieno erikoisuus keppihevosenaan. Toiset kokoilevat pronssi- tai norsunluuesineitä, toiset gobeliineja tai muita vanhoja kirjokankaita. Mikä on kuuluisa pöytäkalustostaan tai hopeistansa, mikä jalokivistänsä tai pitseistään. Melkein kaikki ovat intohimoisia kokoilijoita, jotka rosvoavat häikäilemättä Vanhalta Maailmalta sen pyhäinjäännökset. Heidän toimestaan kasvaa Uuden Maailman taideaartehisto tavattoman nopeasti, ja halpa dollari muuttuu harvinaisiksi ja kallisarvoisiksi esineiksi.
Helena Ronald, erään Yhdysvaltain tulevan suurmiehen vaimo, oli makuneuvoksetar sisustuskoristeiden ja niiden järjestelyn alalla. Hän kerskaili voivansa, jos niiksi tulisi, ansaita omaisuuden asettamalla makunsa rikkaiden nousukkaiden palvelukseen.
Hänen talonsa New Yorkissa sijaitsi siinä Viidennen avenuen osassa, missä kuuluisimmat miljoonain-omistajat asuvat. Se oli Keskuspuiston varrella, jonka sametinhienot nurmikot ja uhkeat puut kuuluivat sen näköalaan. Gouldin ja Vanderbiltin palatsien rinnalla se näytti pieneltä ja verrattain vaatimattomalta, mutta se oli sensijaan aistikkaampi ja kodikkaampi. Helena askarteli siinä lakkaamatta, sitä viimeistellen niinkuin taideteosta, asettaen tähän jonkun huonekalun, tuohon taulun tai koruesineen. Ja hän näytteli ylpeyttä tuntien sitä keittiöstä ylisille asti. Erikoisen turhamielisesti vaali hän pukuhuonettansa. Hän oli keskittänyt kaiken naisellisen vaistonsa sen koristeluun. Jonkun mielestä sen olisi tullut olla yksinkertaisempi, koruttomampi; mutta taiteilija olisi pitänyt sitä herkullisena. Korkeiden ikkunain välisiä seiniä verhosi harmaansininen sateenkaarenhohtoinen kirjokangas, permantoa peitti ihana Morris-matto, joka ikäänkuin kylvää eläviä kukkia jalkain alle. Huonekalut oli tehty valkoisesta puusta, kiiltävästä ja lämpimästä kuin norsunluu, ja niiden päällystöihin oli kirjailtu salamantereita, ulkomaan lintuja, monivärisiä perhosia joiden värit olivat sopusuhtaisia istuimien, patjain ja verhojen keltaisen, sinisen ja punaisen silkin kanssa. Tästä taustasta, joka sävyltään oli viihdyttävä, erkani mestarillisia vesivärimaalauksia, vanha dresdeniläinen uunia koristava reunusta, lippaita, vanhoja kulhoja, omituisen muotoisia maljakoita ja vihdoin suuri peilipöytä, jonka harvinaista, vanhaa venetsialaisompelua olevalla peitteellä oli hyvässä järjestyksessä kultaisia, hopeisia tai vaaleasta näkinkuoresta tehtyjä pukeumavälineitä.