Islannin kalastajat

E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
O. Relander
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1890.
Viisi tavattoman harteikasta miestä istui, kyynäspäät pöydän nojassa, juoden, hämärässä kojun tapaisessa, joka haisi suolavedeltä ja mereltä. Kajuutta, joka oli liian matala mokomille kookkaille miehille, kapeni perältä ja näytti suuren kalalokin ontolta sisustalta; se heilui hiljalleen, hitaasti kun unessa, synnyttäen valittavan yksitoikkosen äänen.
Ulkona mahtoi olla meri ja yö, sen varmempaan ei sitä tiennyt; ainoa aukko, joka oli katossa, oli suljettu puukannella, vanha kattolamppu yksin valaisi heiluen edestakasin.
Uunissa paloi tuli; kastuneita vaatteita riippui kuivamassa, ne höyrysivät, höyry sekaantui savuun, joka tuprusi savupiipuista.
Tanakka pöytä täytti melkein koko huoneen, mukautuen tarkasti sen muodon mukaan, parhaiksi oli tilaa jäljellä niin paljon, että mahtui tunkeutumaan sen ympäri, kun pyrki istumaan tammiseiniin kiinnitetyille kapeille kirstuille. Katto oli paksuista palkeista ja niin matalalla, että parhaiksi mahtui suorana istumaan; selän takana olivat makuusijat, jotka näyttivät paksuun puuhun koverretuilta, ne olivat ikäänkun hautakammion komeroita. Kaikki puu oli maalaamatonta ja karkeata, kosteuden ja suolan kovettamaa, kulunutta ja alituisesta käsien kosketuksesta sileäksi hankaantunutta.
Miehet olivat juoneet haarikoistaan viiniä ja siiteriä, ja elämän ilo loistikin heidän suorista ja rehellisistä kasvoistaan. Tänään he jäivät istumaan pöydän ääreen ja keskustelivat bretagnen kielellä naisista ja naimisista.
Perimmäisessä nurkassa, kunniapaikalla, oli pienellä hyllyllä fajanssinen neitsyt Marian kuva. Se oli vanhanpuoleinen, tuo merimiesten suojeluspyhimys, ja hyvin yksinkertaisesti se oli maalattu. Mutta fajanssi-ihmiset säilyvät paljoa kauvemmin kun oikeat ihmiset; ja sen punainen ja sininen puku näyttikin melkein uudelta puisessa hökkelissä, jossa kaikki muu oli harmaata ja savustunutta. Monta palavaa rukousta se lie saanut kuunnella vaaran hetkinä; sen jalkojen juureen oli naulattu kaksi vihkoa tekokukkasia ja yksi rukousnauha.