Elämän hawainnoita 03: Suku=ylpeys; Tahdon woima

Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1891.
Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin oli kokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. Tieto Wenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankin korwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta.
Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteen seisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitis nauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskus niin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen.
Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwi tyttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niin oliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle, seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa.
Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidän maahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuin naurispaistikaisen , sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräs pitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsä puristellen.
Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owat useammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiä sanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa , sanoi etewin tyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun.
Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniin sukupuolen olewan heidän wastustajansa.
No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne? kysyi äsköinen poika harmista punastuneena.