Elämän hawainnoita 04: Kontti=Anna; Ruoti=ukko

Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1891.
Tämä kertomus ei wäsytä ketään pituudellansa. Saaneeko tämä suosijoitakaan, sillä se tulee olemaan waan palanen unhotettujen historiaa ja kenties unhotettujen historia on isoisille ikäwää. Päälliseksi sattuwat nuot tapaukset meidän silmiemme edessä yhtä tiheästi kuin talwiset tähtilennot ja sentähden lienewät ne tulleet niin jokapäiwäisiksi, ett'emme niitä huomaa.—Kirkkaudellaan herättäwät ne meidän huomiotamme; me seuraamme heitä silmillämme: ne syntywät, loistawat, lentäwät ja—sammuwat, ja sitte emme pidä niistä mitään lukua. Samalla tawalla näemme me ehtimiseen tapauksia ihmiselämässäkin, jotka samaten kuin tähtilennot, kirkkaana ja huomiotamme herättäwänä, rientäwät ohitsemme, mutta jotka niin kernaasti unhotamme, siitä syystä kun nuot tapausten johtamat henget owat niin—alhaisia. Mutta noiden alhaisienkin rinnoissa löytyy sydän, joka heidät tekee monessa suhteessa yhtäläisiksi ylhäisien kanssa. Tuon sydämen woimasta woiwat he rakastaa, tuntea, iloita, surra ja—kärsiä juuri samalla tawalla kuin ylhäisetkin. Wieläpä he kykenewät jotain muutakin tekemään aiwan yhtä rintaa ylhäisien kanssa, nimittäin—kuolemaan, eikä tuo kaikki ole mielestäni aiwankaan wähäinen yhtäläisyys ihmisien kesken.—Kun asiat owat niin, millä oikeudella heidät sitte unhotamme, millä oikeudella heidät niin mielellämme katsomme ylön? Millä oikeudella ummistamme heiltä silmämme, tukitsemme korwamme ja—sydämemme? Millä? minä kysyn waan.—Oli miten oli, mutta tämä tapaus, jonka tässä teille kerron, ei mene mielestäni niin kauan kuin henki rinnassani liikkuu.

Talwi oli. Olin matkustamassa erään poikaseni kanssa. Kolmipeninkulmainen kahden pitäjään wälillä olewa taiwal oli edessämme. Taipaleelle lähtiessämmekin oli jo jotenkin sakea lumipyry, joka oli kohta alkutaipaleessa tukkinut tiet melkein pahaksi. Taipaleen puoliwälissä oli useampia taloja, joissa meidän täytyi syöttää ja puhalluttaa hewostamme. Siihen asti pääsimme wielä erinomaisemmitta wastuksitta, sillä tiet eiwät wielä olleet ennättäneet kowin umpeen tukkeutua. Ilma sakeni sakenemistansa, sillä kowan tuulen kanssa tuli lunta taiwaan täydeltä. Mutta asiani ei sietänyt wiiwytystä ja meidän täytyi waan lähteä taipaleelle. Pian oliwat tiet niin ummessa, ett'ei niistä metsilläkään tietänyt mitään; ainoastaan metsän halki polwekkaasti mutkailewa aukko osoitti tien suunnan. Aukeoilla ei tiennyt senkään wertaa tietä, mutta tottunut hewonen koki jalka=koperolla siinäkin tiellä pysytellä. Reki lauttasi ja heilui sinne tänne ja jos ei ollut aina waroisalla, kaatui se kummalle puolelle sattui. Usein seisahtui hewonen puhaltamaan, sillä se ei jaksanut kauan yhteen tekoon ponnistella, kun lunta oli niin paljo, ett'ei luontokappale=riepu paikoittain päässyt siinä kulkemaan muutoin kuin hyppimällä.