Elämäni

Produced by Tapio Riikonen
Perhe-elämällinen kertomus
Kirj.
Pietari Päivärinta
1877.
Elämäni Arviointeja
Minä olen syntynyt köyhistä vanhemmista, joilla ei ollut pienintäkään muuta omaisuutta kuin kätensä elättämään sitä monilukuista perhettä, jonka haltiaksi Jumala oli heidät asettanut. He tekivät työtä otsansa hiessä, täyttääksensä sitä pyhää kutsumusta, jonka kalleuden he hyvin käsittivät, ja elättääksensä niitä lapsia, jotka Jumala oli heille uskonut. He olivat hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä ja tekivät lastensa eteen työtä ilolla, eikä huokauksella; ja ensi alussa, kun lapset olivat pienet ja ajat hyvät, riitti työn-ansio elatukseksi ja vaatteeksi, mutta ajat muuttuu: lapset kasvoivat isommiksi ja monilukuisemmiksi, ja rupesivat aina enemmän tarvitsemaan toimeen tullakseen; hyvät vuodet loppuivat ja sijaan tuli katovuodet, ja niiden muassa köyhyys koko maakuntaan ja niin vanhemmillenikin, sillä samassa harveni työn-ansio ja työpalkat vähenivät; siihen tuli vielä lisäksi sairaus isälleni, ettei hän kyennyt työhön ollenkaan; äitini voimat eivät riittäneet sairaan hoitoon ja elatuksen hankkimiseen. Aina muistan sen ajan, jolloin joukossa seisoimme ja itkimme kuolemaisillaan olevan isämme vuoteen vieressä, ja jolloin hän puheli meille kuolemasta, tulevaisesta elämästä ja ihmisen velvollisuuksista Jumalaa ja ihmisiä kohtaan; ne opetukset eivät mene mielestäni, niin kauvan kuin elän.—
Niillä ajoin tulin ensikerran eläissäni tuntemaan minkälainen kurjuus on: toisen ihmisen huoneen nurkassa ruuatta ja vaatteetta, sairaan, puutosta kärsivän isänsä vuoteen vieressä—luulisin siinä oppivan ymmärtämään miksi neljännen rukouksen selityksessä Lutherus on jokapäiväisen leivän joukkoon lukenut: »hyvät kylämiehet». Sillä tunnenpa vielä nytkin, että jos ei armeliaat ihmiset olisi joutuneet apuumme, olisimme kaikin siihen nääntyneet.—Isäni ei kumminkaan kuollut siihen tautiin, vaan hän oli kauvan aikaa työhön kykenemätön, eikä ajat myös paranneet, ja puutteet kopisi kantapäillä. Eräänä iltana kuului vanhempaini keskenään puhelevan, ettei nyt ole muuta neuvoa kuin että joku lähtee kerjäämään, taikka muutoin kuolemme kaikin yhteen kokoon. Minä olin vanhin lapsijoukosta, sentähden älysin heti kelle se toimi osaksi tulee. Niinkuin ukon nuoli lensi se ajatus sydämeni läpi, että minun pitää kerjuulle.