Minä ja muut: Sakeus Pyöriän kokemuksia

Produced by Tapio Riikonen
Sakeus Pyöriän kokemuksia
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1909.
I. Ensimmäiset kokemukseni. II. Jässi III. Toivoja IV. Toivot huonosti toteentuvat V. Muita mutkia VI. Kirkolliset ja uskonnolliset olot VII. Susivouti VIII. Muutoksia IX. Vaimonotto X. Outoja uutisia XI. Uusia tuttavia XII. Piispanluku XIII. Ränkinaula XIV. Markkina-matkani XV. Me muutamme pois XVI. Vanha tuttu XVII. Se toinen XVIII. Kipeä hevoseni XIX. »Dobra haraschoo!» XX. Ensimmäiset kyytimieheni XXI. Emäntä-isäntä XXII. Tohtori ja vaalimies XXIII. Kestikievarin isäntä XXIV. Säästäväinen mies XXV. Kellomestari XXVI. Me muutamme takaisin XXVII. Kosto XXVIII. Se toinen taas XXIX. Loppumuistelmia
Ensimmäinen luku.
Tietysti minä olin syntynyt ja kasvanut hyvän aikaa, ennenkun ulkomaailmasta huomasin mitään. Syntymisessäni ei liene mitään erinomaista ollut, koska ei siitä ole minulle mitään kerrottu, se vaan, että olin kovasti parkunut. Vanhempani olivat tahtoneet, että heidän esikoisestaan tehtäisiin Sephanias, mutta enoni, joka oli isäkummina, oli sanonut: »Sakeuksena tämä täältä palaa», ja niin olen nyt Sakeus. — Ensimmäinen havaintoni oli semmoinen, että viheriäisellä kedolla käveli edelläni pikkunen, sangen vääräsäärinen poika. Hänellä oli yllä tummanvärinen santelitakki, mutta ei mitään housuja. Siinä asussa kävellä veivasi hän edelläni, vetäen perässänsä rukiin-olkea, tähkäpuoli jäljessä. Sitä tehdessään hän ehtimiseen äänteli: »kut, kut, kut», joista joka toinen »kut» oli koroton. Minä koetin mennä perässä minkä voin, ja tavottelin tähkää kiinni. Tuo oli minusta niin hauskaa, että nauroin niin paljon kuin voin.
Huomioni oli silloin vielä niin pieni, etten tuona ensimmäisenä havaintoni hetkenä arvannut pitää missään arvossa sitä kaunista nurmikenttää, jossa kävelimme, enkä sitä mahtavaa virtaa, joka aivan lähitsemme luikerrellen juoksi avarien ja lainehtivien viljavainioiden halki, muhkeain talojen ohitse.
Muistavammaksi tultuani kyselin vanhemmiltani, missä ijässä silloin olin, ja sain heiltä tietää, että olin kohta täyttänyt kolmannen ikävuoteni. Tuo santelitakkinen leikkitoverini oli jo viidennellä, mutta hän, raukka, oli kovin kivuloinen, ja siitä hänellä nuot väärät sääret ja pienikasvuisuus.