Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Pietari Päivärinta
G. W. Wilén, Turku, 1893.
Ennustaja Köyhän kiitos Ryöväri Talon vanhus Rouhu Kampsu-Mikko Talon pyhäaamu-eine Yösijan etsijä Ilmarin Juuse Kyntäjä Leipoja Köyhä rikkaana suuressa köyhyydessä
Ennustaja.
Oli vuoden 1867 talvi noin puolivälissä. Ankara talvi se oli, jopa niin ankara, ettei se mene koskaan pois mielestäni. Ei muuta kuin pyryä ja pakkasta, pakkasta ja pyryä. Parikin viikkoa kesti järkähtämättä yhtämittaista neljänkymmenen asteen pakkasta, ja tavasta tuli taivaan täydeltä myrskyn kanssa lunta, niin ettei eteensä nähnyt. Toisin aioin itätuuli tuulla uilotti parisen viikkoa yhtämittaa, ajaen paksua ja höllää lumikerrosta kauheoihin kinoksiin huoneitten ympärille ja metsän laitoihin. Silloin oli paleltua ihmiset ja eläimet. Alinomaisten pyryjen ja kinostamisien tähden oli kaikkialla niin paljon lunta, ettei moniin vuorokausiin päässyt liikkeelle tarpeitakaan hankkimaan. Metsässä hevoset eivät päässeet muuten kulkemaan kuin uimalla; surkealta näytti, kun hevoset mähkivät eteenpäin ja lumi seljän yli lainehti. Ei ollut silloin kulkeminen leikin tekoa. Usein piti miesten rupeamittain pahimmissa paikoissa polkea ja pahnata tietä, jos mieli oli vähänkään päästä liikkumaan.
Jos tällä tavalla saatiin teitä auki uratuksi, niin mitäpä siitä sitten oli, huomenna olivat tiet useinkin taasen tukossa. Ei silloin voitu suuria kuormia kotiin kuljettaa. Kaikki kujat ja talojen ympärystät olivat niin korkeaksi kinostuneet, ettei niissä tavallisia teitä myöten ollut ajattelemistakaan päästä kulkemaan. Senpä tähden täytyi niissä kääntää tiet vainioiden seljille ja taipalilla aukeille niityille. Tämän vuoksi tulivat tiet niin mutkikkaiksi ja kiukeroisiksi, että oudon oli mahdoton osata oppaatta kulkea kylien läpi. Pahimmissa kinospaikoissa piti alinomaisella luomisella pitää tietä auki ja näissä paikoin oli huoneitten korkuiset kinokset, molemmin puolin tietä; niitä läpi ajaessa tuntui siltä kuin olisi ajanut tunnelin läpi.