Tintta Jaakko: Kuvaelma kansan elämästä

Produced by Tapio Riikonen
Kuvaelma kansan elämästä
Kirjoittanut
Werner Söderström, Porvoo, 1895.
I. Elämän aamu — kodin kasvatus II. Vieras koti — sen vaikutus III. Nuorukainen — erilaisien kasvatuksien hedelmät IV. Kipeät ajat V. Kovia, voitollisia aikoja VI. Rohkeita päätöksiä — pikku tupa VII. Uusia ponnistuksia VIII. Kovia kokemuksia IX. Kummia, odottamattomia tapauksia X. Kavaloita pauloja — voitto XI. Palkinto — kummallinen vieras XII. Kasvatuksen arpia — syvä lankeemus XIII. Selkenee — pehmenee XIV. Lopputili
Elämän aamu — kodin kasvatus.
Erään tiheän kylän laidassa Pohjanmaalla, matalan ja tiheän männikkö-metsän keskellä, kivikankaalla, on pieni ja vanha mökki, Tinttala on mökin nimi. Mökki on vanha ja riutunut, sillä siinä ei oltu miesmuistiin tehty minkäänlaista uudistusta eikä korjausta. Lahoneet ja aidastuneet seinät olivat pullistelleet ja lommistelleet sinne ja tänne, ja vesikatolle oli pantu pieniä kiviä ja turpeita, pitämään kiinni repaleisia tuohi-levyjä. Putoamaan pyrkivää sisäkattoa vastusteli useampi lattiasta kattoon ylöttyvä, kuorimaton pönkkä, rikkinäisiä akkunalaseja palkitsi parvi päre- ja tuohi-paikkoja. Paras ja samassa lujin mökin huonekalu oli musta ja onnelle palanut, ovinurkassa seisova, maakivistä tehty takka, kumminkin uloslämpeävä. Yhdellä mökin seinällä oli pari seinään lyötyjen vaajojen päälle rakennettua lavaa, joissa oli pehkuuntuneita olkia ja kuluneita, likaisia vaate-ryysyjä; ne toimittivat vuodetten virkaa. Kun vielä otamme lukuun pari jakkaraa ja pienen, likaisen pöydän, niin ovat mökin merkillisimmät huonekalut luetellut.
Kolmihenkinen perhe asui Tinttalassa, äiti ja heidän poikansa. Heidän nimensäkin saamme tietää, kun mainitsemme, että kylä nimitti heitä Tintta Jaakoiksi ja Tintta Kaijaksi, sillä Jaakko oli niin isän kuin pojankin nimi.
Vaikka mökki oli niin halpa ja viheliäinen, oli siinä kuitenkin alituisesti ololta vieraita, sillä töllissä oli jotain vetovoimaa, joka heitä sinne viehkeästi veti. Siihen vetovoimaan kuului jo tuo musta kahvipannu, joka nokisena sangastansa riippui pitkässä puunaulassa seinällä, ihan takan vieressä, läpättömän ja rikkeimeksi palaneen liemitorvensa kanssa. Kumminkaan ei tuo paljon palvellut kahvipannu liene ollut yksistänsä se, joka niin runsaasti sai vieraita mökkiin, mutta kun saamme tietoomme, että mökin perinurkassa oli mahdotoin kasa likaisia ja kaikenkarvaisia ryysyjä, josta talon isäntä tai emäntä tarvittaessa yhdellä ainoalla taitavasti tehdyllä, olkapäätä myöten tapahtuneella käden pistoksella ryysykasaan, veti esiin pullon, jossa oli kirkasta nestettä, sekä kannettoman ja paikatun pikarin, jolla hätäpikaa lähimpänä seisovalle janoovalle, joutuin jos joutuin, annettiin tinttoja , niin ehkä käsitämme minkä vuoksi oli niin kosolta vieraita mökissä..