Ruhtinattaren ritari

Kirj.
Rafael Sabatini
Englanninkielestä suomentanut
Eino Auer
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1927.
Ensimmäinen kirja.
I luku.
Puoleksi jumala, puoleksi eläin , sanoi ruhtinatar Valeria kerran Bellarionia kuvatessaan, aavistamatta, että tämä määritelmä soveltuu mieheen yleensäkin.
Tuntematon kronikoitsija, joka on säilyttänyt hänen sanansa jälkimaailmalle, jatkaa vihjaamalla, että ruhtinatar samalla kertaa sanoi liian paljon ja liian vähän. Ja omasta puolestaan liittää hän kuvaukseen eräitä huomautuksia — jotka tässä jääkööt toistamatta — yrittäen todistaa, että mies, jos jumalalliset ja eläimelliset ominaisuudet ovat hänessä yhtä voimakkaita, ei ole enempää hyvä kuin pahakaan. Tämänjälkeen esittelee hän meille sikopaimenrukan, joka kohosi loistoon ja kunniaan, niin suuripiirteisen ja ylvään, että hänessä tuskin oli mitään inhimillistä, ja toiselta puolen mahtavan ruhtinaan — josta enemmän tässä tarinassa — niin eläimellisen, ettei hänessä ollut kipinääkään jumalasta. Nämä ovat äärimmäisyydet. Välimuotoja, joita on tusinan verran, havainnollistuttaa kronikoitsija historiallisilla muotokuvilla, jotka todistavat hyvää hänen tiedoistaan.
Kaikesta tästä, kirjoitustyylistä, viittauksista firenzeläisiin, ja sulavasta toskanalaisesta murteesta päättäen on nimetön kronikoitsija huomattava henkilö. On enemmän kuin luultavaa, että onnekkaan Bellarionin tarina (Bellarione Fortunato) kuuluu niihin Niccolò Macchiavellin kynästä lähteneisiin historiallisiin muotokuviin, joista ehkä tunnetuin on Castruccio Castracanen elämä . Tutkijain ei ole kuitenkaan onnistunut päästä perille lähteistä, joista kronikoitsija on ammentanut. Ja vaikka monet kohdat tässä elämäkerrassa sopivatkin yhteen imolalaisen veli Serafinon laajassa teoksessa Vita et gesta Bellarionis annettujen tietojen kanssa, ovat yhtä monet molempien kirjoittajien väitteistä ristiriidassa keskenään.
Jo alussa Macchiavelli (jos hyväksymme minun olettamukseni) väittää, että Bellarion ei saanut nimeään pelkästään senvuoksi, että hän oli taistelun mies, vaan myöskin siksi, että hän oli todellinen sodan lapsi, ikäänkuin taistojen kohdusta syntynyt — e di guerra propriamente partorito . Käyttäessään tätä metaforia ilmaisee hän tuntevansa tarun lapsen löydöstä melskeitten ja hälinän keskeltä. Veli Serafinon mielipide taas on eriävä ja ainoa, joka sopii tunnettuihin tosiasioihin. Itsessään pieni asia, mutta kuvaava esimerkki tämän ajan elämäkertakirjoituksesta.