Luostarin kasvatti

Kertomus Vanhasta Karjalasta
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1927.
Oli ankara pakkasilta. Kuhasalon erakkolan veljet palasivat juuri messusta, jota vanhin munkeista oli johtanut esimiehen itsensä ollessa kastematkoilla Karjalassa jossakin Kaltimon ja Ilomantsin seuduilla. Ennen nukkumaan menoaan aikoi jokainen lämmitellä vielä hetkisen lieden ääressä, sillä seinien sisäpuolellakin tahtoivat sormet väkistenkin jäätyä, ja varmaan olisivat jäätyneet, ellei alituiseen olisi lisätty puita lieteen. Nyt ei ollut hauska missään, ei ainakaan niillä, jotka joutuivat kulkemaan ulkona. Pari päivää aikaisemmin oli vielä lisäksi ollut kova lumisade, joka oli tuiskuttanut kaikki tietkin umpeen. Ja vain suurella työllä ja vaivalla oli saatu erakkolan portaiden edestä luoduksi kinoksia pois sen verran, että ovet olivat päässeet aukeamaan ja ihmiset liikkumaan pihalla.
Olisihan nytkin, Ilja-munkin saapuessa taas Kuhasaloon pitkiltä matkoiltaan, pitänyt oikeastaan saada koko pihamaa puhdistetuksi liiasta lumesta, portaat lapioiduksi ja niiden eteen kannetuksi uudet havut. Mutta kun ei kukaan kahtena sateen jälkeisenä päivänä ollut ehtinyt sitä vielä tehdä, niin tunnollisimmatkaan eivät lähteneet nyt pakkasessa palelluttamaan sormiaan lapionvarressa. Ja kun ketään ei ollut käskemässä, niin mitäpäs he olisivat työntyneet sinne vapaaehtoisesti, kun oli työtä sisälläkin, sillä joka huone oli lämmitettävä kuumaksi kuin sauna, ettei munkki Stefan, erakkolan ankara varavanhin, saavuttuaan Iljan mukana kotiin, nostaisi ensi töikseen kovaa rähinää laiskottelemisesta. Ja kun molempien suurten tupien, koppien ja kirkon lämmittäminen oli helppoa ja kaikin puolin mukavaa hommaa, niin siinä työssä olivatkin jokainen nykyjään luostarissa olevista veljistä. Ja mikäpäs siinä olikaan istuessa, saattoihan joskus huvikseen viskata tuleen halon lämmikkeeksi ja tovereille sanan puheen ylläpitämiseksi, ettei takan heittäessä suuria valoläiskiään seinille olisi olo tuntunut millään tavoin liian kolkolta noissa merkillisissä suojissa, joista niin monta ihmeellistä ja kaameaa tarinaa kiersi laiskottelevassa veljesparvessa. Ja noista kertomuksista kaikkein verisimmät liittyivät aina kastamattomiin karjalaisiin, jotka joskus olivat liiankin kärkkäitä upottamaan puukkonsa jonkun hurskaan novgorodilaisen tai moskovalaisen luostariveljen kylkilihaksiin.