Oberlén perhe

Kirj.
René Bazin
Ranskankielestä suomensi
Aune Krohn
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1903.
I. Helmikuun yö Elsassissa. II. Tutkinnon alaisena. III. Perhe ensi kertaa koolla. IV. Kotilieden vartijat. V. Matkatoverit. VI. Rajalla. VII. Pääsiäis-aatto. VIII. Corolis'in luona. IX. Kohtaaminen. X. Salaneuvos Brausigin päivälliset. XI. Epätietoisuudessa. XII. Humalankorjuu. XIII. Obernain valleilla. XIV. Viimeinen ilta. XV. Tulo rykmenttiin. XVI. Minières'in metsässä.
Kuu kohousi Reinin usvain yläpuolella. Mies, joka par'aikaa kulki alas polkua Vogeeseilla — aimo metsästäjä, tottunut kulkija, jolta ei mikään jäänyt huomaamatta — oli sen juuri äsken havainnut korkeiden puiden kaarroksessa. Pian hän joutui kuusikon peittoon. Mutta jo tuo ainoa silmäys, jonka hän metsän- aukion kohdalla loi vaikenevaan yöhön, muistutti hänelle, miten kaunis oli ympäröivä luonto. Mielihyväntunne värähdytti häntä. Kylmä ja tyyni oli ilma. Myös syvänteistä nousi hiukan sumua. Siinä ei tuntunut vielä keltanarsissojen ja metsämansikkain tuoksua; ainoastaan tuota toista, nimetöntä, vuodenajatonta lemua, joka henkii pihkasta, lakastuneista lehdistä, jälleenvihertyvistä nurmikoista, kaarnasta, joka puun vereksellä pinnalla paisuilee, ja sammalesta, metsän ikuisesta kukasta. Vaeltaja hengitti syvään tätä mieluista tuoksua, parisenkymmentä askelta eteenpäin astuessaan, ja niin tuttua kuin hänelle olikin metsän öinen juhlallisuus, taivaan valoisuus, maan tuoksut, äänettömän elämän värähtelyt, hän puoliääneen virkahti: »Eläköön talvi! Eläkööt Vogeesit! Teitä he eivät ole voineet turmella!» Ja hän pisti sauvan kainaloonsa, vielä hiljemmin, kulkeakseen mutkikkaan polun hiekalla ja kuusen neulasilla, sitten hän katsahti taakseen, sanoen:
— Käy varoen, Fidèle-ystävä: tämähän on sanomattoman kaunista!
Kolme askelta hänestä asteli korkeajalkainen espanjalaishurtta, suippokuonoinen kuin vinttikoira; se näytti aivan harmaalta, mutta oli päivänvalolla keltatäpläinen ja vaaleanruskea, käpälät, vatsa ja häntä pehmeiden karvaripsujen reunustamia. Tuo viisas eläin tuntui ymmärtävän isäntänsä, sillä se jatkoi kulkuaan hiljaa kuin kuu, joka liukui pitkin kuusten latvoja.