Aarresaari

Kirj.
Robert Louis Stevenson
Suomentanut O. E. Lampén Kuvittanut Walter Paget
WSOY, Porvoo
1909.
SISÄLLYS: I osa — Vanha merirosvo. 1. Vanha merikarhu Amiraali Benbow'ssa 2. Musta koira ilmestyy ja katoaa. 3. Musta merkki. 4. Merimiesarkku. 5. Sokean merimiehen viimeiset hetket. 6. Kapteenin paperit. II osa. — Laivakokki. 7. Minä matkustan Bristoliin. 8. Tähystäjässä. 9. Ruuti ja aseet. 10. Matka. 11. Mitä kuulin omenatynnyriin. 12. Sotaneuvottelu. III osa. — Seikkailuni saarella. 13. Miten aloitin seikkailuni saarella. 14. Ensimmäinen ottelu. 15. Saaren asukas. IV osa. — Paaluvarustus. 16. Tohtori jatkaa kertomusta: Miten laivasta lähdettiin. 17. Tohtori jatkaa kertomusta: Jollin viimeinen matka. 18. Tohtori jatkaa kertomuta: Ensimmäisen päivän taisteluiden loppu. 19. Jim Hawkins jatkaa kertomusta: Hirsimajan varusväki. 20. Silver lähettiläänä. 21. Hyökkäys. V osa. — Seikkailuni merellä. 22. Miten aloitin seikkailuni merellä. 23. Luodevesi. 24. Korakelin merimatka. 25. Minä valloitan Hispaniolan . 26. Israel Hands. 27. Paljon rahaa. VI osa. — Kapteeni Silver. 28. Vihollisen leirissä. 29. Musta merkki uudelleen. 30. Kunniasanalla. 31. Aarretta etsimässä. — Flintin osviitta. 32. Aarretta etsimässä. — Ääni metsässä. 33. Päällikkö kukistuu. 34. Loppu.
Junkkari Trelawney, tohtori Livesey ja muut asialliset ovat pyytäneet minua kirjoittamaan muistiin kaikki Aarresaarta koskevat tiedot alusta loppuun, salaamatta mitään muuta kuin saaren aseman ja senkin vain siksi, että saaressa vielä on aarteita kätkössä. Otan siis kynän käteeni armon vuonna 17— ja aloitan ajasta, jolloin isälläni oli ravintola, Amiraali Benbow nimeltään, ja jolloin arpinaamainen, ahavoitunut merimies-vanhus ensi kerran asettui kattomme alle asumaan.
Muistan kuin eilisen päivän miten hän tulla laahusti ravintolan ovelle, merimiesarkku käsirattailla perässään. Hän oli kookas, voimakas, jykevä ja pähkinänruskea mies; takkuinen tukka valui tahraisen merimiespuseron kaulukselle; kädet olivat ryhmyiset ja naarmuja täynnä, kynnet mustat ja epäsäännölliset, ja toisella poskella kuulsi sinervänkalpea sapelinhaavan arpi. Muistan miten hän vihellellen silmäili talorähjäämme ja viritti sitten tuon vanhan merimieslaulun, jota hän myöhemmin niin usein veteli: