Pannaan julistettu

E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Kariston 50 pennin romaaneja 86
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1917.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
I. Polyneesialaiset häät. II. Panna. III. Lähetyssaarnaaja. IV. Paholaistehdas. V. Yö viidakossa.
I. Polyneesialaiset häät.
Näin tuon saaren ensi kertaa, kun ei enää ollut yö eikä vielä aamu. Kuu oli laskemassa länteen, mutta kumotti yhä leveänä ja kirkkaana. Idässä aivan päivänkoiton keskimailla säteili aamutähti timanttina vaaleanpunaisissa puitteissa. Maatuuli puhalsi kasvoihimme, tuoden väkevää villin limoonin ja vaniljan tuoksua, muita virtauksia voimakkaampana; ja sen kylmä viima sai minut aivastelemaan. Sivumennen sanoen olin elänyt vuosikausia matalalla saarella lähellä päiväntasaajaa enimmäkseen yksinäni alkuasukasten parissa. Nyt odotti minua uusi, kokemus: täkäläinen kielikin olisi minulle aivan outoa; ja näiden metsien ja vuorten näkeminen sekä niiden harvinainen tuoksu virkisti vertani.
Kapteeni sammutti kompassikaapin lampun.
— Tuolla, — sanoi hän, — tuolla tupruaa savua, herra Wiltshire, riutan aukeaman takaa. Se on Falesa, siellä on tuleva asemanne, viimeinen kylä itäänpäin! Ketään ei asu tuulen puolella … en tiedä miksi. Ottakaa kaukoputkeni, niin voitte eroittaa asunnot.
Otin tähystimen, ja rannat hypähtivät lähemmäksi. Silloin näin metsän tiheiköt ja rantaa vasten murtuvat hyrskyt, ja puiden välistä pilkistivät huoneiden ruskeat katot ja mustat sisustat.
— Osuuko silmäänne valkoinen täplä tuolla idän puolella? — jatkoi kapteeni. — Se on teidän asuntonne. Korallista rakennettuna se kohoaa korkealle, ja kuistilla mahtuisi kolme kävelemään rinnakkain; paras kauppa-asematalo Etelämeren saarilla. Kun vanha Adams näki sen, puristi hän kättäni. Olen joutunut tänne mukaville oloille , hän sanoi. Niin olette , vastasin minä, ja oli aikakin! Johnny-parka! En nähnyt häntä senjälkeen kuin yhden kerran, ja silloin hän oli muuttanut säveltään … ei voinut tulla toimeen alkuasukasten tai valkoihoisten kanssa tai mitä lieneekään ollut; ja kun sitte taas käväisimme siellä, oli hän kuollut ja kuopattu. Minä otin ja pistin kepakon hänen haudalleen: John Adams, kuoli kahdeksantoistasataa kuusikymmentäkahdeksan. Mene sinä ja tee samaten. Kaipasin sitä miestä. En minä koskaan mitään erityistä vikaa Johnnyssä nähnyt.