Hellät sukulaiset: Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä

E-text prepared by Tapio Riikonen
Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä
Kirj.
Alkuperäisestä suomentanut C. Edv. Törmänen
Hämeenlinnassa, A. W. Lindgrenin kirjapainossa ja kustannuksella, 1878.
OSWALD BARNAU. ULRIKA, | hänen sisarensa. IRMGARD, | OTTILIA hänen sisarensatytär. ADELGUNDA von HALTEN, hänen tätinsä, leski. DIETRICH, | Adelgundan lapsia. IDUNA, | Tohtori BRUNO WISMAR, Barnau'in ystävä. Tohtori OFFENBURG, lääkäri. SCHUMMRICH. WEITHOLD, | Barnau'in talouden-hoitajia. THUSNELDA, | PHILIPPINA, kamarineito. PALVELIA.
Tapaus Barnau'in kartanossa, jonkun kaupungin läheisyydessä.
Suuri puutarha-sali verantoineen. Puutarha-fondi. Perällä koriste-aita jonka keskipaikalla aukko (sisäänkäytävä). Koriste-aidan takana veranta pylväineen. Verannasta oikealle käydään sisähuoneesen. Verannasta vasemmalle portaat puutarhaan; puutarha alempana verantaa. Oikealla ja vasemmalla sivu-ovia, jotka vievät sisähuoneisin. — Komeutta. — Oikealla, perällä, koristeaidan vieressä pöytä.
Ensimmäinen kohtaus.
Thusnelda (Yksinkertaisessa kattuni-puvussa, suuri esiliina edessä, on etummaiselle pöydälle kahvi-servisejä levittänyt).
THUSNELDA: Tänään on kymmenen vuotta siitä, kuin hän matkusti pois. (Ottaa povestaan medaljongin, joka riippuu mustassa nauhassa). Armas isäni, etköhän enää palajakkaan? Vuodet pitkät olen minä sua odottanut, vuodesta vuoteen toivonut, mutta yhä kauvemmas, yhä kauvemmas olet sinä matkustanut, koko maan läpi vaeltanut ja olet kai jo aikoja sitten unohtanut minut! — Eikähän toisin voi ollakkaan. Sinä olet minut, orporaukan kurjuudesta pelastanut, ja se oli jalo työ. Mitä olisinkaan minä voinut enään olla sinulle? Ja kuitenkin kutsuit sa minua tyttäreksesi, kuitenkin sain minä kutsua sinua isäkseni. Sa olit mua kohtaan hellä ja sydämellinen, ja lähtiessäs annoit sa mulle kuvasi, (suutelee sitä) ainoan aarteeni! Oi, kallis isäni, joka päivä olen sinua muistellut, ajatuksissani seurannut sua matkoillasi merien ylitse, vaelluksillasi kaupunkiloissa, kulkiessasi vaarallisten vuorien lomitse, harhaillessasi salojen synkkyydessä. — Viime kirjeessäsi lupaat pian palata, mutta sen olet jo usein luvannut ja olet toki yhä kauvemmaksi matkustanut. Etköhän enää palajakkaan? Enkö enää saa kertaakaan polviasi syleillä, käsiäsi suudella, enkö sulle sydämeni sulimpia kiitoksia lausua?