Jean-Christophe IX / Palava pensas

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Palava pensas
Kirj.
Porvoossa, WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ, 1919.
Le diamant dur je suis, qui ne se romp du marteau ni du sizeau retanté. Frape, frape, frape moy, pour cela ne mourray.
Come le Fenix je suis, qui de sa mort reprant vie, qui de sa cendre naistra. Tue, tue, tue moy, pour cela ne mourray
Kuin Fenix olen, joka kuolemastaan elää ja tuhkasta syntyy. Surmaa, surmaa minut: en siitä kuole.]
Sydämessä rauha. Tuulet seisoivat. Ilma oli liikkumaton…
Christophe oli tyyni; hän oli täynnä lepoa. Oli jollakin tavoin ylpeä siitä, että oli sen saavuttanut. Ja pohjaltaan hän oli siitä alakuloinenkin. Hän ihmetteli tällaista hiljaisuutta. Intohimot olivat uinahtaneet; hän luuli vilpittömästi, etteivät ne enää heräisikään.
Christophen suuri, hieman alkeellinen voima hervahti uneen, kun se oli joutilaana ja kun sillä ei ollut mitään esinettä, johon kohdistua. Pohjalla tuntui salainen tyhjyys. Kätkössä jokin: mitä varten ; ehkäpä tuntu onnesta, johon hän ei ollut osannut tarttua kiinni. Hänelle ei riittänyt enää taistelu itseään eikä toisia vastaan; hänellä ei ollut enää vaivaa edes omasta työstäänkään. Hän oli joutunut yhden matkataipaleensa päähän; hän eli entisten ponnistustensa tuloksilla; hänen oli liian helppo purkaa musikaalista suontaan, jonka hän oli saanut auki; ja sillaikaa kuin yleisö, joka luonnollisesti oli jäänyt hänestä jäljelle, ihaili hänen menneitä töitään, alkoi hän itse niistä irtautua, tietämättä vielä, pääsisikö hän eteenpäin. Luomistyö oli hänelle tasaista ja yksisävyistä onnea. Taide ei ollut hänelle tänä elämän aikana enää muuta kuin kaunis soitin, jota hän käytteli virtuoosin taidolla. Christophe tunsi häpeäkseen, että hänestä uhkasi tulla diletantti.
Päästäkseen eteenpäin taiteessa , sanoo Ibsen, tarvitaan muuta ja enempää kuin luontaista neroutta: intohimoja, tuskia, jotka antavat elämälle sisällön ja tarkoituksen. Ellei niin ole, ei taiteilija luo, vaan kirjoittaa pelkästään kirjoja .