Elämänhurman häipyessä

language: Finnish
Kirj.
Rosamond Lehmann
Alpo Kupiainen
Uusia romaaneja 19
Hämeenlinnassa, Arvi A, Karisto Osakeyhtiö, 1928.
Ollessaan kahdeksantoistavuotias Judith näki, että vuosikausia tyhjillään ollutta naapuritaloa jälleen laitettiin asumakuntoon. Puutarhurit hyörivät puuhaisesti, jyräsivät jyräämistään tenniskenttää ja istuttivat tulpaaneja sekä lemmikkejä puron partaalla olevaa nurmikkoa reunustaviin kiviuurniin. Muratin pitkät sormet kiskottiin irti ikkunoista, ja vankka, harmaaliivinen julkisivu siistittiin ja puhdistettiin. Kun kaihtimet vedettiin ylös ja tutut, soikeat kuvastimet taaskin tuijottivat makuukamarin ikkunoista, tuntui siltä kuin rakennus ei olisikaan ollut kauan asumattomana ja kuin naapurin lasten ja heidän isoäitinsä täytyisi edelleenkin olla entisessä asunnossaan — noiden salaperäisten, kiehtovien lasten, jotka tulivat ja menivät ja olivat kaikki serkuksia paitsi kahta veljestä ja yhtä tyttöä. Tämä viimemainittu oli pudonnut persikkapuuaidan ylitse Judithin puutarhaan, minkä seurauksena olivat olleet teekutsut ja piilosillaolot.
Mutta tosiasiallisesti kaikki oli nyt toisenlaista. Isoäiti oli kuollut kohta kuultuaan Charlien kaatuneen. Charlie oli ollut hänen lemmikkinsä, sydänkäpynsä. Hän oli kaikkien hämmästykseksi mennyt naimisiin Mariella-tytön kanssa, kun he molemmat olivat yhdeksäntoista vuoden ikäiset ja hän oli juuri lähdössä rintamalle. Hän oli kaatunut heti, ja joitakuita kuukausia myöhemmin Mariella oli saanut pienokaisen.
Nyt Mariella oli kaksikolmattavuotias, Charlien leski, ja hänellä oli lapsi, jonka isä oli Charlie. Se tuntui eriskummaiselta, kun muisteli mennyttä aikaa ja heitä molempia. Isoäiti oli jättänyt talon perinnöksi Mariellalle, joka aikoi palata sinne asumaan ja viettämään iloista elämää nyt, kun sota oli päättynyt ja Charlie (kuten otaksuttiin) unohtunut.
Muistaisiko Mariella naapurin Judithia ja sitä, että heillä oli sama kotiopettajatar ja että he lukivat samoja läksyjä, vaikka Mariella olikin neljä vuotta vanhempi? Neiti Pim oli kirjoittanut: »Judith on harvinaisen kyvykäs lapsi, erittäinkin ainekirjoituksessa ja kasvitieteessä. Hän imee tietoja, kuten kissanpoika latkii maitoa.» Kirje oli jätetty äidin kirjoituspöydälle; unohtumaton, hävettävä, voitonriemuinen päivä.