Sotilaskertomuksia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Rudyard Kipling
Suomennos
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1911.
Kadoksissa. Kaksi rumpalipoikaa. Hänen oma aviovaimonsa. Wee Willie Winkie.
Kadoksissa.
Onhan venäläinen varsin hauska ja miellyttävä, niin kauan kuin hän pysyy alallaan. Itämaalaiseksi hän onkin vallan erinomainen. Ainoastaan silloin kun hän rupeaa vaatimaan, että häntä kohdeltaisiin itäisimpänä länsimaisista kansoista, sen sijaan että hän on läntisin itämaisista, tuntuu hänessä rotuomituisuus, jota on kovin vaikea hallita. Hänen isäntänsä ei koskaan tiedä, mikä puoli hänen luonteestaan milloinkin puhkeaa ilmi.
Dirkovitsh oli venäläinen — oikea täysi venäläinen sanoi olevansa — joka näkyi ansainneen leipänsä palvelemalla upseerina jossain tsaarin kasakkarykmentissä ja toimimalla erään venäläisen sanomalehden kirjeenvaihtajana — lehden, jolla ei milloinkaan kahta kertaa ollut samaa nimeä. Hän oli komea, nuori itämaalainen, joka halusi kierrellä tuntemattomia seutuja, ja hänen tulonsa Intiaan ei ilmaissut minkäänlaista erityistä lähtöpaikkaa. Ei ainakaan yksikään elävä olento voinut väittää, että hän tuli Balkhin, Budukshanin, Chitralin, Belutshistanin tahi Nepaulin puolelta tahi mistään muualtakaan. Intian hallitus, ollen tavattoman hyvällä tuulella, määräsi, että häntä piti kohdella hyvin ja näyttää hänelle kaikki nähtävät paikat; niin hän sitten maleksi, puhuen huonosti englantia ja vielä huonommin ranskaa, paikasta toiseen, kunnes yhytti Hänen Majesteettinsa Valko-husaarit Peshanurin kaupungissa, joka on vuoristossa erään ahtaan, Khyber nimisen vuorisolan suulla. Epäilemättäkin hän oli upseeri, hänen rintaansa koristivat venäläiseen tapaan pienet emalji-ristit, ja puhelias hän oli, ja (vaikka eihän tämä oikeastaan kuulu hänen ansioihinsa) hänet oli julistettu voittamattomaksi Mustien Tyronien kilpajuojaksi, jotka kukin puolestaan ja yksissä tuumin olivat koettaneet kaikin voiminsa lämpimän whiskyn ja hunajan, konjakin ja jos jonkinmoisten alkoholisekoitusten avulla kaikessa vieraanvaraisuudessaan juoda hänet pöydän alle. Ja kun Mustat Tyronit, jotka ovat pelkkiä irlantilaisia, eivät saa vieraan päätä sekaisin, niin on tuo vieras varmaan ihmeen kestävä mies. Näin tuumivat Mustat Tyronit, mutta he olivatkin aina hurjapäistä ja itsepintaista joukkoa, ja he määräsivät nuorempia alipäälliköitä nelivuotisesta palvelusväestä valitsemaan viininsä. Väkevät olivat aina everstien ja majuri-valiokunnan hankittavat. Sellaista joukkoa saattoi kunnioittaa, mutta ei kiittää.