Ristijärven muistoja ja kuvauksia - Salomo Pulkkinen - Kirja

Ristijärven muistoja ja kuvauksia

Kirj.
Salomo Pulkkinen
Helsingissä, Suomalaisen Kansan kirjapaino, 1912.
Alkusana. Maisemia. Lappalaiset. Vainon ajoilta. Salaperäistä. Engelsmanni kesä. Kun kirkkoa ruvettiin rakentamaan. Kirkko ja seurakunta. Virkamiehet. Rovasti F.F. Lönnrot. Pieniä juttuja rovasti Lönnrotin ajoilta. Herännäisyyttä. Jätkäin koulu. Kunnanmiehiä. Kylänvanhimmat. Kauppamiehet. Sotaopissa. Mestareita. Hautahamarit. Maahenkisiä miehiä. Perttulin kirkolle. Entiset elintavat. Naimisiin meno. Vanhan virsikirjan käyttämistä. Ilmojen ennustaja. Taikuutta. Kivilintan heittäjät. Heikki Norppanen. Rikollisuutta. Köyhäin hoito. Nälkävuodet. Kansakoulu. Yritteliäisyyttä. Yhteistä parasta. Hukkuneita. Yhtä ja toista pientä.
Miten tämä kirjoitussarjani on syntynyt, pitänee se lukijalle juurta jaksain selvittää.
Lähtiessäni v. 1911 valtiopäiville Helsinkiin, kokoilin matkalaukkuuni kaikki kirjoitetut, mutta jo sanomalehdissä ennen painetut kertomukseni, tarkoituksella saada niille Helsingissä kustantaja. Kun matkalla puhuin aiheistani eräälle hyvälle ystävälleni, neuvoi tämä menemään muutaman miehen luo, joka opastaisi tässä hommassa. Sen teinkin. Tämä mies oli kirjailija filosofiankandidaatti Rafael Engelberg. Yhdessä järjestimme paperit kuntoon, ja hän lähti kauppaamaan niitä. — Ei onnistuttu. Syynä kuului olevan se, että kirjamarkkinoilla nykyään on aikamoista tungosta ja että tusinamestarit tällä alalla jo ovat saaneet tuotteitaan ennestään liiaksikin likoon.
Minä ylenkatseella ajattelin jo koko hommaa, arvellen että kun ei niin ei. Eihän siitä tule mitään vahinkoa, kun kirjoitteleminen ei ole varsinainen leipätyöni.
Mutta Engelberg pysyi edelleen totisena. Hän kehoitta” minua ryhtymään hieman toisenkaltaiseen kirjoitustyöhön, jossa luuli joka tapauksessa voivani jotakin hyödyllistä toimittaa. Viittasi minulle nimittäin kotiseutututkimusalaa, jolle nykyään pannaan jo paljon arvoa. Ymmärsin heti tarkoituksen, mutta samalla pelkäsin, että minun hutiloivalla kynälläni siitä hommasta ei tulo mitään. Edelleen sain Engelbergiltä kehoituskirjeen ja ohjeita työhön. — En ryhtynyt. Pelkäsin vieläkin, että siitä ei tule kalua.

Salomo Pulkkinen
О книге

Язык

Финский

Год издания

2024-03-31

Темы

Pulkkinen, Salomo, 1873-1952; Authors, Finnish -- Biography; Ristijärvi (Finland) -- Social life and customs; Ristijärvi (Finland) -- History

Reload 🗙