Kuvauksia Hailuodosta - Samuli Paulaharju

Kuvauksia Hailuodosta

Vanhan väen muistelmain mukaan kirjotti
Kansanvalistusseuran Toimituksia 167
Helsingissä, Raittiuskansan Kirjapainossa, 1914.
Aluksi. Asutustarinoita. Aluksista ja liikenteestä. Rakennuksista. Entisen ajan oloista ja elämäntavoista. Kotiteollisuus. Kalanpyynnistä. Metsästyksestä. Karjanhoidosta. Viljelyskasveista. Nöyrät vuodet. Viinankeitto. Juhla- ja merkkipäivät. Häätapoja. Pejjaiset. Haltijoista. Tietäjiä. Kansan lääkintätaito. Kansanrunous ja vanhat leikit. Luonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta. Sotatarinoita. Entisistä rangaistustavoista. Puumerkit.
Aluksi.
Seuraavien vanhan kansan tapojen ja elämän kuvausten ainekset on toissa kesän (1912) aikana kirjoitettu muistiin saaren vanhoilta ukoilta ja eukoilta. Kertojina olivat useat paikkakunnan vanhoista eläjistä haastellen, kuka enemmän, kuka vähemmän. Monet tiedot, taijat ja tapainkuvaukset ovat 70-vuotiaalta Juho Hentulta , yhtä monet Nikun 81-vuotiaalta Anna-Kreeta -muorilta, paljon on kertonut myöskin 86-vuotias Kujalan Sipo . Muista kertojista mainittakoon Heikkalan muori, 90-v., Kittilän Jussi, 89-v., Kittilän Juhan-Erkki, 84-v., Frantsin Jaako, 81-v., Ruonalan ukko, 80-v., Prokkalan ukko, 78-v., Pertaan muori, 75-v., Hentun muori, 68-v., Piekkolan Maijastiina, 68-v., Laurilan Priita, 66-v., Runte-Kreeta, 65-v., Hakmannin Juuso, 64-v., Annus-Jaako, 59-v., Annus-Kaija, 57-v., Töyrän Sipo, 57-v., Trupukan Pekka, 55-v., Väntelän ja Pietilän isännät sekä Heikkalan, Töyrän ja Kujalan emännät ja Heikkalan pojat.
Asutustarinoita.
Jo ainakin neljä-, viissattaa vuotta on täälä Luovosa asuttu , arvelivat saaren vanhat ukot. Mutta eivät tiedä varmaan enään, mistä päin mantereelta on tänne ensimäiset eläjät saapuneet. Vain muuan muisteli sanotun, että lumijokelaiset ovat ennen käyneet kalanpyynnissä Hailuodon Hanhisessa. Siellä ollut heillä venevalkama Hanhisen korkeimmalla kohdalla. Näkyy vieläkin siellä kuin valkaman sijoja. Käyneet lumijokelaiset useampina kesinä pyynnissä, sitten lopulta muuttaneet varsinaisesti Luodolle asumaan. Toinen Luodon ukko taas tiesi, jotta; pohjasesta päin on tänne asukkaat tulleet, ne on olleet sellaisia kalanpyytäjiä .

Samuli Paulaharju
Содержание

О книге

Язык

Финский

Год издания

2021-06-12

Темы

Ethnology -- Finland -- Hailuoto Island; Hailuoto Island (Finland) -- Social life and customs; Hailuoto Island (Finland) -- History

Reload 🗙