Novelleja II

Produced by Tapio Riikonen
Kirjoitti
Samuli S.
Werner Söderström, Porvoo, 1885.
Joulu-aamuna Tärkeät toimet Kalalta Kosto Laulajaiset Piispan Ellu Kynämamseli Miltä näytti Tulipalo
Jouluaatto oli tullut. Työt oli lopetettu, kylyt kylvetty, pahnat lattioille levitetty, kynttilät paloivat. Köyhinkin oli parahan valonsa pannut majaansa kirkastamaan. Juhlapuvuissansa istuivat ihmiset ja veisasivat juhlavirttä. Ja niin oli laita meidän pitäjässä ja naapuripitäjässä ja kolmannessa pitäjässä ja niin kaikkialla. Ja moninaiset olivat virret, joita tällä hetkellä veisattiin, mutta yksi oli niissä kumminkin aine, kaikissa sama, nimittäin sama iloinen riemahdus, mikä ennen oli paimenilta kuulunut Betlehemissä. Yhdessä virressä se sanottiin näin, toisessa noin, mutta kaikissa oli kuitenkin sama sisällys, nimittäin Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!
Hyvä Jumala kuitenkin! Kuinka usein olen minä tällä hetkellä ajatellut: Ylistysvirttä veisataan nyt Jumalalle meidän maassa ja monessa muussa maassa, tuhansittain tuhansissa asunnoissa, taloissa ja torpissa, isoisten kultaisissa kartanoissa ja köyhäin matalissa majoissa. Mutta Sinä yksin tiedät, hyvä Jumala, kuinka paljoa enemmän, paljoa enemmän on taloja ja torppia, isoisten kultaisia kartanoita ja köyhäin matalia majoja, joissa ei Sinua muisteta, ei virrellä, ei puheella, ei huokauksella, ei ajatuksellakaan. Ja silloin on minusta tuntunut suloiselta ajatella, että köyhän Suomenmaan kansa on uskollisena pysynyt isiensä uskolle ja isiensä tavoille, ja että tästä hallaisesta maasta kohoaa jouluyön hiljaisuudessa nöyränä uhrisavuna Sinua pelkäävien sydämmelliset juhlavirret.
Mutta miksi poikkean jutelmastani, miksi syrjähän jätän kainon kertoelmani ladun?
Ihana oli jouluyö. Ääretönnä kaareili pyhässä korkeudessa talvinen taivas. Se loisti ja kimalteli lukemattomista valoista; näytti kuin olisi pieninkin tähti tahtonut tänä yönä olla mukana kaunistamassa taivaan kantta. Metsä oli pukeutunut hopeaan; härmä oli rakentanut verrattoman taidokkaan kukkaverhon pienimmänkin oksan ja kaaren ympärille. Syvä hiljaisuus vallitsi luonnossa; ei vähintäkään tuulen huokausta huhahdellut metsässä.