Papurikko-valakka. Ukkovaari

Kaksi novellia
Kirj.
Suomentanut
Meri Sulju
Kirjallisia pikkuhelmiä XIII.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1909.
I. Aleksanteri Petöfi. II. Papurikko ja valakka. III. Ukkovaari.
Aleksanteri Petöfi.
Aleksanteri Petöfi (unkaril. kirjotustavan mukaan Petöfi Sandor), Unkarin suurin ja kansallisin runoilija, syntyi Ris-Rörössä lähellä Pestiä, jouluk. 31 pnä 1823. Riitaannuttuaan isänsä kanssa, keskeytti hän 1840 opintonsa ja lähti maailman kylille. Ensin rupesi hän sotilaaksi, mutta heikkoutensa tähden pääsi vapaaksi ja alotti kiertolaiselämänsä, kuleksi ympäri Unkaria jalkaisin, usein ilman penniäkään taskussa, antautui palavalla innolla milloin mihinkin teatteriseurueeseen, mutta aina ilman menestystä, opiskeli ja lueskenteli väliin, kierteli taas, teki puhtaaksikirjotusta, käänteli englannin ja ranskan kielistä ja alkoi julaista lehdissä runojaankin, joilla heti saavutti suurta suosiota. Seikkailujensa jälkeen saapui hän v. 1843 Pestiin jalkaisin, sauva kädessä ja runojen käsikirjotuksia povessa.
Pestissä otettiin hänet suosiollisesti vastaan, hänen runojaan painettiin ja hän sai aputoimittajan paikan eräässä muotilehdessä, jossa työskenteli vuosikauden. Mutta kansa ihastui hänen runoihinsa päivä päivältä, niitä alettiin laulaa ympäri katuja ja kyliä. Ja kun hän taasen lähti kiertämään ympäri maatansa, otettiin hänet vastaan kaikkialla riemusaatossa, ja teattereissa, jossa hänet näyttelijänä oli vihelletty alas, otettiin hänet runoilijana vastaan seisoaltaan kunnioittaen ja kansallishymniä laulaen. Näillä matkoillaan oppi hän tuntemaan Julia Szendreyn, erään tilanomistajan tyttären, ja pitkien ottelujen jälkeen pääsivät nuoret naimisiin 1847.
Mutta kauvan ei perheonnea oltu madjaarien kansan laulajalle suotu. Tuli myrskyvuosi 1848. Ensin hän julkaisi tulta iskeviä vallankumouslauluja, mutta pian heitti kynän nurkkaan, läksi sotaan ja nousi pian majuriksi. V. 1849 nähtiin hänet viime kerran eräässä taistelussa. Tietenkin hän siellä kaatui ja haudattiin hänet muiden mukana joukkohautaan. Hänen elämänsä oli kuin salaman välähdys, hänestä ei oikein tietty mistä hän tuli, vielä vähemmin, mihin hän katosi.