Keisaririkos: Kuvausjakso 1890-luvulta

Kuvausjakso 1890-luvulta
Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1923.
Helsinki alkoi herätä iloiseen vappuyllätykseen.
Koko huhtikuu oli ollut kolea, mutta viimeisenä päivänä ennen vappua
purkautui rankka vesisade. Nuoriso olisi kuitenkin mieluummin tyytynyt
kirkkaaseen ja koleatuuliseen kuin sateiseen vappuun. Iltasella
tähyiltiinkin nurjin silmäyksin taivaalle, sillä monelle Helsingin
nuorista merkitsi vappu vuosikauden ihanimpia elämyksiä — ainakin
sellaisten odotusta.
Kun aurinko nyt vappuaamuna nousi, tapasi se jo aikaisin uteliaita
nuoria kasvoja, jotka unenpöpperössä ilmestyivät ikkunoihin
tarkkailemaan taivaan lakea.
Ja kas! Pilvet, jotka vielä iltayöstä olivat peittäneet taivaan
raskaina ja pahantuulisina, olivatkin alkaneet hajota. Aurinko nousi
kuin ainakin tietoisena siitä, että sitä odotti moni nuori sydän.
Rullakaihtimet ikkunoissa nousivat hurahtaen. Iloisen yllätyksen
valtaamina juoksivat aamuvirkut takaisin vuoteilleen. Elämä kaduilla
nukkui vielä. Ainoastaan muutamia työn raskaan raatajia liikkui jo
matkalla työmailleen, ja myöhästyneet elostelijat, mitkä ajureilla,
mitkä jalkaisin, pää olkapäiden suojassa ja päällystakin kaulus
korvilla, pyrkivät häpeänsä hätyyttäminä piiloutumaan.
Tämä oli vappuaamu 1891.
Erään yksikerroksisen puurakennuksen ikkunassa Kruununhaassa seisoi
kuitenkin jo kello 6:n ajoissa puoliksi pukeutunut mies. Hän oli
suunnilleen viidenkymmenen ikäinen, suoravartinen, jäntevä, leuka
väkevä ja parraton, silmät kylmähköt, harmaat. Mies katseli kauan
kattojen yli kohoavaa aurinkoa, joka voitollisesti taistellen ajoi
pilviä sumuineen taivaslaelta karkuun. Silmässä oli kauas suuntautunut
ikävöivä katse.
Ovi hänen takanaan narahti, ja siitä pistäytyi esiin melkein
samannäköinen nuori pää.
— Joko isä on noussut?
Mies kääntyi: