Teerelän perhe

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Santeri Alkio
Vaasassa, 1911. Sanomalehti Osuuskunta Ilkka r.l.
Yhdeksännentoista vuosisadan 60-luvulla ei Suhjalan kylässä olevaan Teerelän taloon päässyt parempaa tietä kuin karjaportin kautta. Ja jos sattui olemaan sateinen sää, kun piti talossa käydä, oli parhainta jo portilla suoria housunlahkeet saapasvarsien suojaan, sillä karjatarhassa vajosi arveluttavan syvälle lokaan. Kun vihdoin oli päässyt keskipihalle, missä oli kovempi alusta, sopi ruveta pyyhkimään saappaitaan olkitukolla ja tarkastamaan taloa.
Asuinrivi seisoi vastapäätä porttia, laadultaan tuota aikuisempaa suomalaista mallia, sittenkuin savupirtit ovat jo maamme pohjoisemmissa osissa käytännöstä kadonneet. Rakennuksessa oli kummassakin päässä iso suoja, joista toinen asuintupa ja toinen niin kutsuttu suutupa, eli käytännöllisemmässä merkityksessä pitohuone; keskellä oli porstua, johon portailta tultiin, ja tämän vastaisella puolella kamari. Tupa-rakennuksella, samoin kuin useilla ulkohuoneillakin oli tuohi-katto, jossa päällimäisenä makasivat paksut malat ja kivet, tehden vastarintaa tuulelle, joka aina tahtoi mukaansa repiä ja raastaa tuohensirpaleita. Sadetta vastaan ei maloilla ja kivillä ollut mitään sanomista, sillä se olisi ollut tuohien asia; mutta ne olivat jo vanhat ja rikkinäiset, joten vesi sai esteettömästi tippua lävistä ja halkeamista välikaton multaan.
Ulkorakennuksia oli koko joukko ja jokainen suoja rakennettu ihan toisista riippumattomaksi tahi erilleen, joten oli saatu kartanoon melkoinen määrä kapeita solia ja huonekujia, erittäin käytännöllisiä lasten piilosilla-oloa varten. Muuten sopi lasten, jos vaan uskalsivat, pistäytyä piiloon huoneisiinkin, sillä niihin oli aivan helppo pääsy, koska useat olivat ovettomina, ja niissäkin, joissa ovi sattui olemaan, oli se tavallisesti rempallaan, eikä sopinut kiinni. Tunkio oli keskellä pihaa ja näytti aikovan venyä aina tuvan rappusiin saakka.

Kevät oli taistelunsa talven kanssa taistellut ja oli voittanut.