Aikansa lapsipuoli

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1895.
Tervavene kelluili kepeästi Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini rantahiekalle, vaan perä notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen aamutuulen nostaessa järveltä päin loivan laineen. Vene oli jo täydessä lastissa, isäntä seisoi puukko hampaissa pohkeita myöten vedessä ja kiinnitti viimeisiä varppeita, vastaillen siitä puukonterän poikki minkä mitäkin eukolleen, joka avopäin ja kädet puuskassa yhtämittaa tarinoi ylempää törmältä ja vielä kerran muistatti miehensä mieleen tärkeimpiä kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa kantoi arkkua veneeseen, huusi emäntä sekaan:
— Peremmäs, nosta peremmäs se maisterin arkku siihen tynnyrein väliin, etteivät kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vettä loiskii.
— Voivat ne kastua perempänäkin, jos niikseen sattuu. Vaan tässäkö se itse aikoo istua nököttää tervaisten tynnyrien selässä?
— Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi.
Samassa kuin emäntä toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse tuparakennuksesta: solakka, pitkänlainen nuorukainen, tumma tukka ja viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silmät. Hänellä oli hiukan levoton, heippaseva käynti, kun hän pihan poikki kulki kantaen veneeseen pyssyään ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja maisteri jäi seisomaan emännän rinnalle törmälle, johon samassa isäntäkin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren nurmikkoon.
— No nyt se on sitä myöten valmista, virkkoi Alanteen isäntä mielihyvissään puukkoa tuppeen painaessaan. — Elä muuta kuin ala solottaa alas virtoja!
Emäntä heittäytyi vähän surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella äänellä:
— Jääpi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, tänne minä yksin lasten kanssa syystöitä hoitamaan. Ja eikö pyörähtäne taas kuukausi, ennenkuin te olette Oulussa mutkin käyneet.
— Voipipa mennä, voidaan joutua välemminkin. Vaan totta siellä käydä pitää, jos mieli elää.